tiistai 8. helmikuuta 2011

Meillä on laajakaista

Tiedoksi niille, jotka ovat seuranneet meidän nettijännitysnäytelmää. Viime viikollahan tosiaan tilasimme laajakaistan ja koti-tv:n Soneralta. Yhdistämisen piti tapahtua tänä aamuna. Viime perjantaina kuitenkin soitettiin jo, että yhteydet on kunnossa, mutta modeemi ei ollut vielä saapunut.

Modeemi saapui eilen illalla. K läksi treeneihin ja minä jäin askartelemaan. Koti-TV:n asennusohjeet olivat yksinkertaiset, kahdeksan kohtaa. Pääsin kohtaan numero yksi. Modeemi piti liittää seinään puhelinpistokkeeseen. Helppo homma. Mutta se vaatisi varmaan sellaisen kappaleen, joka sopisi siihen kolmen reiän muodostamaan kokonaisuuteen. Aikani pyörittelin kappaleita ja soittelin asiakaspalveluun. Kyllä siinä paketissa pitäisi olla kyseinen palikka. Pahoittelen. Jos käyt ostamassa sellaisen itse, niin hyvitetään laskussa. Selvä.

Mies kävi illalla Gigantissa ja Prismassa. Ei ollut kummassakaan. Sellaista palikkaa ei ollut myöskään sedällä, siskolla eikä miehen veljellä. Ei auttanut muuta kuin odottaa, että erikoisliikkeet avautuivat tänään.

Tänään sain palikan neljällä eurolla. Telkkarisysteemiä varten sain piuhat ja laatikot kuntoon, systeemi aloitti ruksuttamisen ja kysyi tunnuksia ja salasanoja. Sitten se sanoi, että tervetuloa, mutta valitettavasti on joku hämminki. Boksi kiinni ja päälle. Sama homma muutamaan kertaan. Sitten otin vähän taukoa, pistin kaikki virrat pois, kuppi teetä ja tuumiskelutauko. Sen jälkeen uusi testaus ja jopas! Telkkari toimii uudella systeemillä. Pikkuvikaahan siinä on, mustissa kohdissa vähän pikselöi, en ole vielä osannut päättää, miten paljon se ärsyttää.

Entäs laajakaista? Molemmat koneet kyllä löysivät uuden verkon, mutta miten siihen pääsee sisään ilman salasanaa? Kokeilen kaikkea mahdollista. Sitten soitan asiakaspalveluun. Soneran asikaspalvelu on hankala, pitää painella numeroita tai puhua. Eksyn automaattiviidakkoon, automaatti kysyy, mikä hätänä ja minä karjun, että en tiedä salasanaani. Lopulta automaatti ehdottaa, että vikaukko tulee meille korjaamaan systeemiä ja jos vika on verkossa, niin ukko on ilmainen, jos vika on minun laitteessani, niin ukko maksaaa ysiysi. Huudan kirosanan puhelimeen ja suljen luurin. Tunnen itseni idiootiksi. Soitan uudestaan. Saan langanpäähän naisen, joka sanoo, että verkkoon ei ole salasanaa, mutta laitteella on ja sen löydän pikkuruisesta valkoisesta tarralapusta, joka tuli paketin mukana. Kiitän ja lähden etsimään tarraa. En kai vaan heittänyt sitä roskiin?

Löydän tarran ja koodin. Olen päässyt internetiin.

3 kommenttia:

  1. Pitää vielä kertoa, että se pikkuvika on hävinnyt. Kuva on hyvä.

    Pyjama

    VastaaPoista
  2. IHANA TARINA ;)
    tuli ihan mieleen se yksi Putouksen sketsi joku aika sitten, kun mies joutui tunnustamaan rikoksen kun soitti taksia....
    Noin voi käydä nykyajan teknologian kanssa....meillä on niitä palkoita puhelintöpseliin jopa neljä kappaletta. En tiedä mistä niitä on niin paljon kertynyt.

    VastaaPoista
  3. Tällä tavoin yritän katsoa maailmaa! Sillä olihan tuo netin saaminen hermoja raastavaa, mutta ainahan niistä voi tehdä hauskoja tarinoita, jolloin ei ärsytä niin paljoa!

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.