torstai 27. syyskuuta 2012

Juureton kunnallisvaaliehdokasta etsimässä

Kuntavaalit lähestyvät, kuukauden päästä, 28.10, saisi ehdottaa, kuka hoitaa minunkin asioitani tässä kaupungissa. Pienen ihmisen kannalta kuntatasolla päätetään niistä arkielämän kannalta tärkeistä päätöksistä. Että onko tuossa naapurissa kirjastoa vai ei, missä ja minkälaisessa kunnossa on lapsen koulu ja pääseekö sinne lääkäriin vai ei. Vaikka Suomen ulkopolitiikka on tärkeää, niin jos maamme ei nyt ihan sotatilassa ole, niin ei sitä kauheasti mieti tavallisena torstai-iltana, kun koukkaa kaupan kautta kotiin askartelemaan.

Mutta miten juureton ihminen valitsee kunnallisvaaliehdokkaansa? Olen vähän huonosti kotiutunut tänne Jyväskylään. Tunnen täältä hirvittävän vähän ihmisiä. En oikein edes tiedä, minne asti Jyväskylän rajat menevät, mikä seutu kuuluu kaupunkiin, mikä on omaa kuntaansa. Tuntemani ihmiset (opiskelijat) eivät välttämättä ole edes kirjoilla täällä. Seuraan naurettavan vähän kaupungin asioita. En tiedä, kuka on kaupunginjohtaja.

Satuin selaamaan keskustan ehdokkaat läpi (keskusta ei ehkä ole se ensimmäinen puolue, jonka riveistä haen ehdokastani, mutta mies sanoi, että meidän naapuri on ehdokkaana, niin katsoin läpi) enkä tunnistanut kuin yhdet kasvot (ja hälle jopa nimenkin). En siis tunnistanut naapuriamme. Ne tutut kasvot olivat Mauri Pekkarisen. Epäilen, että muilla listoilla on sama ongelma. Kun ei voi valita ketään tolkun tuttua, niin pitäisi keksiä joku ihan asiaperuste valintaan. Vaalikoneita odotellessa.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Toiset villahousut

Tein toisenlaisella ohjeella villahousut. Näistä tuli vähän isommat. Hölmöä oli tuo etusaumojen ompelu, kun ei katkeilevaa hahtuva lankaa voi käyttää ompeluun eikä mulla ollut sopivan väristä muuta villalankaa (ja sehän olisin aikamoinen sattuma, että olisi pieni pätkä lankaa, joka olisi toisesta päästä tummanruskea ja toisesta päästä vaalea. :p). Nauha on tietenkin liian pitkä, mutta se vasta mallaa nauhan paikkaa. Nappasin ensimmäisen vastaantulevan nauhan, vaihtoon se menee. Se ensimmäinen oli minusta kivempi malli. Seuraavana on hakusessa ohuen, villaisen kietaisunutun ohje. Ja villapöksyjä varten pitäisi käydä lankakaupassa. Kai niitä villahousuja voisi kutakin kokoa olla kolmet, neljät...


lauantai 22. syyskuuta 2012

Leppoisaa lauantaita

Aamulla tuntui, että tästä päivästä ei tule mitään, mutta harvoin koko päivä pilalle menee. Heräsin liian aikaisin, voin huonosti ja tuntui vähän migreeniltä. Nukuin aamu-unet ja sitten olikin tympeä ja väsynyt olo.

Pikkuhiljaa päivän mittaan neuloin villahousut ja päättelinkin ne. Lankana Pirtin kehräämön hahtuvalanka, jota ostin kesälomareissulla Heinolan Heilasta. Käytiin miehen kanssa kävellen tuossa vähän isommassa kaupassa. Ja nyt on omenahyvvää jäähtymässä. Sitä nauttimaan! Illaksi on varattu leffaliput katsomaan Tie pohjoiseen.



Lisäys klo 17:37. Iski väsymys eikä jaksanutkaan lähteä elokuviin. Jospa kotitöllö näyttäisi jotain, josta voisi nauttia voileipägrilli-leipien kanssa.

lauantai 15. syyskuuta 2012

En minä auta syrjäytynyttä, auttakoon lastensuojelu

Presidentti Niinistön käynnistämä kampanja nuorten syrjäytymiseen liittyen Ihan tavallisia asioita on herättänyt kovasti keskustelua. Huomasin sen itse oikeastaan vasta eilen, kun katsoin alkumetrit Stradaa. Lukaisin sitten pari uutista aiheesta ja tutustuin yllämainittuun nettisivuun. Kampanja on moitittu muun muassa "keskiluokan puuhakirjaksi". Ensin mietin, että olenko minä sitä "tosielämästä" vieraantunutta keskiluokkaa, jolla ei ole asiaan nokan koputtamista. Mutta ehkä saan kuitenkin puheenvuoron tässä asiassa.

Syrjäytynyt on hankala sana. Jotkut käyttävät sanaa "toimettomat", josta minulle tulee mieleen dokumenttielokuva Joutilaat. Syrjäytyneellä ei ole pysyvää työ- tai opiskelupaikkaa, mutta työttömyys tai sairaus ei tee välttämättä syrjäytynyttä. Köyhyys, mielenterveyden ongelmat ja alkoholismi lisäävät riskiä syrjäytyä, mutta eivät johda siihen väistämättä. Syrjäytynyt on joku, joka on jäänyt hyvin monen yhteiskunnan toiminnon ulkopuolelle. Kun puhutaan syrjäytyneistä nuorista, ei minusta voida jättää puhumatta syrjäytyneistä vanhemmista. Kyllä monilla syrjäytyneillä nuorilla on syrjäytyneet vanhemmat.

Kampanjan työryhmän tehtävänä oli miettiä, miten nuorten lähipiiri voi estää nuoren syrjäytymistä. En lähde nyt mukaan ollenkaan pohtimaan presidentin valtaoikeuksista ja voiko presidentin nimeämä työryhmä luetella mihin toimintoihin tarvitaan lisää rahaa yhteiskunnassa.

Kampanjan neuvot ovat yksinkertaisia. Suorastaan itsestäänselvyyksiä. Kuuntele lasta/nuorta, kun tämä haluaa puhua. Jokainen meistä on malli lapsille/nuorille. Onko pakko tehdä ylipitkää työpäivää? Vietä aikaa lapsen/nuoren kanssa. Opeta käytöstapoja, älä hukuta materiaan. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Kyllä nämä voivat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, mutta teemmekö me näin? Kyllä joukossamme on aikuisia, joille pitää sanoa, että hampaat harjataan kahdesti päivässä ja lasta ei kuljeteta autossa ilman turvaistuinta (kävimme tällä viikolla perhevalmennuksessa, jossa kerrottiin nämä asiat). Olkoon meillä miten hienot yhteiskunnan tukirakenteet, niin eivät vanhemmuutensa kanssa hukassa olevat aikuiset pääse eteenpäin ellei heitä ihan kädestä pitäen auta olemaan vanhempi. Että ole kotona, pese lapsen hampaat, kysy lapselta mitä tälle kuuluu ja lähde yhdessä kalalle.

Joku on suuttunut, kun vakavan ongelman ratkaisuun tarjotaan näin yksinkertaisia ohjeita. Herää kysymys, että onko taustalla huono omatunto siitä, että tiedosta huolimatta ei olekaan toiminut näin. Mikä siinä niin ärsyttää? Vähän kuin lihavuuden voi välttää syömällä vähemmän. Todella ärsyttävää, eikö?

Sitä välillä ihmettelen, että missä on ihmisten oma vastuu? Miksi lasten ja nuorten asiat tuntuvat kuuluvan aina vain kouluille, neuvoloille, terveydenhuollolle, poliisille ja ministereille? Eikö ne kuulu ensisijaisesti vanhemmille, mutta myös isovanhemmille, sedille ja tädeille, naapureille, kavereille, kavereiden vanhemmille, lähikaupan tädille ja niin edelleen? Vaikka meillä olisi kuinka hienot ja toimivat yhteiskunnan rakenteet, niin ei parikymppisen, toimettoman pilvenpolttelijan Japen elämä niiden avulla muutu hyväksi, jos Japella ei ole lähipiirissä yhtään ainutta ihmistä, joka rakastaa ja välittää.

Tietenkin toisinaan tarvitaan yhteiskunnan tukea ja vahvaakin sellaista. Mutta vähemmän niitä tarvitaan silloin, kun kotona on ensin hoidettu hyvin.v

Leivopa sen lähipiirissä olevan lapsen tai nuoren kanssa pullaa. Eipä oikeastaan paskempi neuvo.


PS. Minulla on jo vuosia ollut vinkki, jonka voi toteuttaa vähän rahalla. Palkataan kouluihin parikymppisiä, tervejärkisiä nuoria aikuisia "isosiskoja ja -veljiä", joiden tehtävänä on vain ja ainoastaan hengailla kouluissa ja jutella nuorten kanssa. Ei mitään ohjattuja keskusteluita, vaan ihan vaan spontaaneja rupatteluhetkiä sellaisten kanssa joihin sattuuvat törmäämään tuntien aikana käytävillä tai jotka itse hakeutuvat juttelemaan.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Keittiössä tehdään herkkuja

Aamu ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Sammutin herätyskellon ja jatkoin uniani. Heräsin 25 minuuttia ennen kun piti olla yliopistolla. Kädet olivat erityisen puutuneet eikä mikään pysynyt käsissä. Ennen kun ehdin kissaa sanoa, mies oli alakerrassa laittamassa minulle voileipää. Kampasin tukan, pesin hampaat, puin päälle ja läksin yliopistolle. En kaahannut. Olin noin minuuttia ennen opettajaa tietokoneluokassa. Lähtiessäni oli kuulemma vielä tyynyn kuvat poskissa.

Lounaaksi ostin kirjolohta. Vähän sitruunapippuria ja sitten paistoin sitä ensin vartin nahkapuoli ylöspäin, että sain nahan irti. Päälle reilusti vihreää pestoa ja pinjansiemeniä. Lisäkkeenä höyrytettyjä porkkanoita ja salaattia (kurkkua, tomaattia, vihreitä viinirypäleitä, salaattia, bulguria ja seesaminöljyä). Juuri sopivaa viikonlopun aloitusruokaa!

Nyt uunissa on punajuurivuoka (punajuuriviipaleita, aurajuustoa ja kermaa) ja tiskialtaassa kohoamassa patonkitaikina (johon survaisin ylijääneen bulgurin).

Taidanpa mennä jatkamaan uusimman Glorian ruoka & viini -lehden lukemista. Ihastuttavan inspiroiva lehti. Heti ensimmäinen sipulipiirakan ohje (piirakkaan tulee sekä cheddaria että mascarponea) vaikutti aivan ihanalta!


tiistai 11. syyskuuta 2012

Paluu arkeen

Yli kuukauden tauko päivityksissä! Ehkä se kertoo siitä, että elämässä ei tapahdu mitään! Tai sitten tapahtuu niin paljon, että ei jouda raportoimaan kaikkea.

Kesälomat on pidetty ja seuraavia lomia odotellaan. Joulun alla jään äitiyslomalle, ei olisi sinnekään enää kuin kolmisen kuukautta. (Ja myös jouluun on se reilut kolme kuukautta ja olen tehnyt vasta yhden joulukortin!) Minulla on muutamia kesän projektejakin kesken. Jotenkin kesä- ja heinäkuu humahtivat sohvalla maaten ja pönttöä halaillen. (Ja kiinnostuneille tiedoksi, että ei se oksentelu ole vieläkään loppunut.)

Eilen aktivoiduin päivittämään Kirjakoria kesän aikana lukemillani kirjoilla. Kirjahyllyssämme olevat kirjat ovat lainattavissa. Siskollani taitaakin olla parin metrin kasa kirjoja. Ostimme lisää kirjahyllytilaa ja nyt saimme juuri kaikki kirjat siististi mahtumaan niihin. Uusia kirjoja voi hankkia ehkä noin kymmenen. Karsivan käden olisi syytä kulkea hyllyjen ohi.

Tänään jatkuu opinnot. Kesän aikana keräsin kahden opintopisteen arvoisen kasvion (paljonkohan siitä saisi euroa markkinoilla!) ja sain ympäristötieteen ja -teknologian perus- ja aineopinnot kasaan. Nyt on tiedekunnassa sisällä hakemus, josko saisin vaihtaa pääaineeni viimein matematiikasta ympin puolelle. Tosiaan tänään on syksyn ensimmäinen luento ja kurssin nimi ei aivan hillittömiä kiksejä anna: Kokeellisen ja yhteiskunnallisen ympäristöntutkimuksen tilastolliset menetelmät.

Voikaa hyvin.

PS. Ennakkotiedotus. Saatte tehdä minulle joulukalenterin. Laitan systeemin pystyyn ihan näinä päivinä.