keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Äidit töihin ja lapset laitokseen!

Minä ymmärrän, että meidän huoltosuhde haisee ja pitäisi saada pidempiä työuria ja enemmän ihmisiä töihin. Työllisyysaste on nyt 68,1%, kun sen pitäisi olla 75%. Siihen vaan ehdotetaan omituisia lääkkeitä.

Katainen sanoi pari päivää sitten, että kotiäidit pitäisi saada nopeammin töihin. Tässä pitäisi tietenkin vielä tarkentaa, kuka on kotiäiti. Onko äitiyslomalla oleva kirjanpitäjä kotiäiti? Onko vanhempainvapaalla oleva hammaslääkäri kotiäiti? Onko hoitovapaalla oleva tarjoilija kotiäiti? Vai olisiko kotiäiti vasta hän, joka hoitaa kotona yli kolmevuotiaita lapsiaan (eli ilman mitään yhteiskunnan tukea) eli jonka "ammatti" on kotiäiti? Viimeksi mainittuja ei taida kovin paljoa olla.

Sitten korjataan yksi virheellinen ajatus, joka toistuu aina vain uudestaan ja uudestaan. Kotihoidontuki ei ole äidille tai isälle maksettavaa korvausta lapsen kotona hoitamisesta. Vaan Kelan sivuilta: Kotihoidon tukea voi hakea perhe, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Monien mielestä asia on käytännössä ihan sama, mutta minusta siinä on periaatteellinen ero. Ja meillä ainakin yritetään vuoden päästä hoitaa lapsi kotona, kun toinen käy töissä ja toinen opiskelee. Kummankaan ei välttämättä tarvitse "jäädä kotiin" hoitamaan lasta, vaan sen voi tehdä yhteistyönä.

Katainen haluaisi siis, että pienten lasten äidit menisivät edes osa-aikatyöhön. Kyllä. Minä kannatan sitä, että Suomessa työilmapiiri muuttuisi sellaiseksi, että osa-aikatöitä olisi enemmän tarjolla ja niitä haluavat naiset ja miehet voisivat tehdä lyhyempää työviikkoa. Siinä saa heristää sormeaan työnantajien puoleen, ei kotona olevien äitien.

Mutta vaikuttaako pienten lasten äitien osa-aikatöiden tekeminen ratkaisevasti huoltosuhteeseen? Arvioiden mukaan noin 40 %:lla kotona lasten kanssa olevista äideistä EI OLE työpaikka, jonne mennä. Kuinka monelle halukkaalle löytyy edes kohtuumieluinen/mielekäs osa-aikatyö? Eikö meidän työttömyys tällä hetkellä noin 7% ja ensi keväälle povata nousua 9%:iin? Voi olla, että näille naisille ei löydy tässä tilanteessa mitään. Jos vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla olevalla äidillä (tai isällä) on työpaikka, niin eikö hänelle ole palkattu sijainen? Kun äiti tai isä meneekin töihin, niin todennäköisesti tässä ketjussa joku jää sitten työttömäksi.

Joidenkin mukaan kotihoidontuki (327 euroa ja rapiat) on kannustinloukku, joka estää naisia menemästä töihin. Mikä hemmetin kannustinloukku se on ihmiselle, jolla edes pieni palkka, vaikka 2000 euroa kuussa? Se on naurettavan pieni korvaus siitä, että perhe jättää käyttämättä päivähoitopalvelua, joka maksaa yhteiskunnalle noin tonnin kuussa (josta perhe maksaisi itse maksimissaan noin 250 euroa). Toki joillekin hyvin pienituloisille se on "loukku".

Entä se tärkein eli lapsen etu. Absoluuttisia totuuksia on vaikea sanoa, mutta monien asiantuntijoiden mukaan pienen lapsen paras hoitopaikka on oma koti ja paras hoitaja oma vanhempi. Aina ei näin ole ja minä väitän, että se on surullista. Yhteiskunnassamme on jo nyt perheitä, jotka sanovat, että heillä ei ole varaa jäädä vanhempainvapaan jälkeen lastaan kotiin hoitamaan. Jos kotihoidontuki poistetaan (siihenhän voi siis saada korotuksiakin kotikunnasta ja tuloista riippuen), niin näin ajattelevien joukko kasvaa (joille kotihoidontuki on jonkinlainen kynnys). Jos lapsen paras hoitopaikka on kotona, niin kenellä on varaa tarjota lapselle parasta? Niille, joilla perheessä toinen puolisoista tienaa riittävästi. Tätäkö me haluamme?

PS. Tänään uutisoitiin toisesta työurien pidentämiseen liittyvästä asiasta. Työnantajat eivät halua, että "liian vanhat" ihmiset ovat enää töissä. Joka viidennes työeläkkeelle jäänyt olisi halunnut jatkaa töissä pidempään. Syy ei ollut useinkaan esimerkiksi omassa terveydessä, vaan työnantajassa. Olisiko tässä asennemuutoksessa eväitä huoltosuhteen parantamiseen?


lauantai 10. marraskuuta 2012

Asuntolainakatosta

Asuntolainojen lainakatosta keskustellaan nyt paljon. Lainan ottaminen on minulla hyvässä muistissa, sillä teimme kaupat nykyisestä kodistamme 1,5 vuotta sitten kesäkuussa ja saimme avaimet (ja maksoimme pääosan asunnosta) lokakuussa. Ensimmäinen kuukausi rempattiin ja marraskuun alusta päästiin muuttamaan. Säästöjä meillä oli jonkin verran, mutta tarvitsimme silti muuta vakuutta. Oikeastaan säästöt hupenivat aika pitkälle remonttiin (sauna, kylppäri, yläkerran lattiat sekä seinien ja melkein kaikkien kattojen maalaus).

Täytyy myöntää, että en ole ymmärtänyt lainakattokeskustelusta, että haetaanko tässä sitä, että asunnon ostajalla pitäisi olla kädessään ihan oikeasti riihikuivaa rahaa esimerkiksi se 20% asunnon arvosta vai pitäisikö sen 20% osuuden olla nimeltään jotain muuta kuin asuntolainaa ja ehkä eri paikasta kuin varsinainen asuntolaina. Vai puhutaanko tässä vain siitä, että osalle lainasta pitäisi olla jokin vakuus. Eri lehtijutuissa kun puhutaan eri asioista.

En tiedä, miten yleistä on se, että lainaa saa (vähintään) 100% asunnon myyntihinnasta ilman mitään muuta rahoitusta/vakuutta. Jos sataprosenttisen asuntolainan saaminen on kovinkin yleistä ilman mitään vakuuksia ja tässä keskustelussa halutaan muutos siihen, niin sitten olen samaa mieltä. Olkoon se sitten valtiontakaus, henkilötakaus tai mitä sitten ikinä onkaan. Ainakin jos kysymys on isommista summista, "normaalikokoisista" asuntolainoista. (Joroisista saa kerrostalokaksion 34 000 eurolla, tuskin on kovin suuririskibisnes lainata siihen rahat pariskunnalle, jolla on 50 000 euron vuositulot.)

Keskustelun taustalla on huoli siitä, että suomalaiset velkaantuvat liikaa. Mutta eikö olisi järkevämpää rajoittaa ihmisten velanottoa suhteessa omiin/perheen tuloihin kuin suhteessa hankkimaansa asuntoon? Pienituloinen pariskunta 50 000 euron vuosituloilla selviää yhtä hyvin 100 000 euron lainasta ja 100 000 euron lainasta. Ensimmäinen laina oli otettu 98 000 euroa maksavaan asuntoon ja toinen 155 000 euroa maksavaan asuntoon. Tottakai jos yhtenä päivänä tulee seinä eteen ja pariskunta ei voikaan maksaa enää ikinä mitään, niin pankki saa omansa takaisin helpommin tuossa jälkimmäisessä tilanteessa. Ja onhan pariskunta enemmän velkaantuneempi tuossa ensimmäisessä tilanteessa, mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että pariskunta selviää lainoistaan ihan samalla tavalla.

Suomessa ihmiset haluavat asua omistusasunnoissa (tai omakotitaloissa). Jos pankki ei saisikaan antaa enää asuntolainoja kuin vaikka sen 80% asunnon hinnasta, niin loppuosa rahoitettaisiin sitten muun nimisillä lainoilla. Vaikka sitten kulutusluotoilla, korko alkaen vaikkapa 5%, sellaisia saa netistä ilmeisesti ihan noin vain ja toki pankit tarjoavat omiaan. Tai minkänimisellä lainalla tahansa, mutta korko on joka tapauksessa huonompi eikä sitä voi vähentää verotuksessa. Huonolla matikkapäällä varustetut asunnonhankkijat eivät välttämättä osaa laskea, mitä laina oikeasti maksaa (tästä syystä olen pitänyt typeränä vaatimusta merkitä pikavippimainoksiin todellinen vuosikorko, koska iso osa kadunmiehistä ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa). Ja sittenkö suomalaiset eivät olisi liiaksi velkaantuneita?

perjantai 9. marraskuuta 2012

Elämä on...

Minä en kauheasti seuraa urheilua. Nuorena tyttönä asuin kimpassa kaverin kanssa ja meille tuli jokin telkkarilehti (Katso?) ja minä vedin mustalla tinnerillä peittoon telkkariohjelmalistasta kaikki urheiluohjelmat. Kaverin poikaystävä arvosti elettä kovasti.

No, toisinaan katson jotain mielestäni merkittäviä tapahtumia: olympialaisia, jääkiekon MM-kisoja ja niin edelleen. Nyt tulevana viikonloppuna tarjolla olisi nyrkkeilyä: Nordic Fight Night ja Heleniuksen ottelu. Sen katsoisin mielelläni. Meillä ei ole minkäänlaisia maksukanavia tällä hetkellä (miehenikin tuntuu enemmän harrastavan urheilua kuin katsovan sitä).

Mutta netistähän niitä näkee. Kyllä! Viaplay esittää ottelun Suomessa yksinoikeudella. Ainoa vaihtoehto on ostaa kaikki illan yhdeksän ottelua hintaan 19,90 euroa. Ei siinä mitään, että maksaa. Kyllä minä olen valmis maksamaan asioista, joita haluan, mutta minun kipurajani menisi tässä tapauksessa noin vitosessa. Paikan päälle saisin lipun 49 eurolla.

Pitäkää tunkkinne, kaivan ottelun sitten jälkikäteen ilmaiseksi katsottavaksi, jos vielä jaksan innostua.

torstai 8. marraskuuta 2012

Halloween-juhla


Meillä oli viikko sitten perjantaina pienet Halloween-kemut. Paikalle tuli avaruusoliota, keijua, inkkaria, koiraa ja niin edelleen eli sisko ja setä perheineen. Illan päätarkoitus oli herkutella ja tässä pöydän antimet: nacho-vuoka ja nachoja sekä paria eri dippiä (violetti ja harmaa), mokka-turkinpippurimuffinit, kurpitsapiirakka kermavaahdon (harmaata sekin) kera (oma suosikkini, katso linkistä ohje Arlan sivuilta, minulla tosin oli kurpitsasosetta valmiina pakkasessa), dipattavia kasviksia, nakkimuumiot, sormikeksit (Hanna-tädin keksejä) sekä karkkia että boolia. Kyllä mahat paukkuivat. Kiitos kaikille vieraille!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Vaalit vs. Lassi-pallo

Aina sama laulu, mutta pitäisi kirjoitella useammin, niin ei olisi niin paljoa asiaa kerralla.

Olen tässä toipumassa vatsataudista. Kuten ystäväni sanoi, maailmankaikkeus taitaa v*tuilla minulle, kun muutenkin olen oksentanut muutaman kuukauden raskauden takia, niin sitten tyrkitään vielä oksutautia. Oli kyllä hurja tauti, mutta onneksi melko nopeasti ohi. Pari kiloa putosi paino puolen vuorokauden oksentamisen aikana ja maanantai-iltana nousi kuumekin 38 ja puoleen. Eilen oli enää kauhean heikko olo ja vähän lämpöä, tänään sain jo aamupalapuuron ihan kivutta alas. Jos kolikolta hakee hyviä puolia, niin turvotuksia ei ole! Ja rannekanavien hermopinteet ovat vaivanneet tavallista vähemmän. Ehkä voin vähän askarrella, jos ne sitten siitä ärtyisivät!

Amerikka taitaa saada vanhan presidentin, siitä minulla ei ole mitään sanomista. Mutta heidän tapaansa järjestää vaalit pidän kyllä vähintäänkin kummallisena. Kuinkahan moni suomalainen viitsisi jonottaa äänestyspaikalle neljä tuntia? Onko heidän pakko järjestää kaikki äänestykset yhtä aikaa (presidentit ja kannabiksen laillistamiset)? Miksi tuloksia julkistetaan ennen kun kaikki ovat äänestäneet? Saako valitsijamiehet vaihtaa mielipidettään varsinaisissa presidentinvaaleissa (jotka ovat joulukuussa, samana päivänä kun mun äitiysloma alkaa)? Miten osassa osavaltioista yksi ehdokas saa kaikki äänet, mutta osassa käytössä on suhteellinen vaalitapa? Mitä järkeä on asettua presidenttiehdokkaaksi vain osassa osavaltioita (vain kaksi ehdokasta -valtaehdokkaiden lisäksi- oli ehdolla riittävän monessa osavaltiossa, jotta heillä oli edes teoreettiset mahdollisuudet voittaa)? Uutisissa kerrottiin, että New Jerseyssä asukkaat voivat äänestää myös faxeilla ja sähköpostilla, vähän epäilyttää. Koko systeemi kuulostaa niin sekavalta, että entä jos ratkaisisivat vaalit pelaamalla Lassi-palloa...

Jyväskyläläisille tiedoksi, että lauantaina 24.11 kello 11-15 järjestetään Ilokivessä Arts&Crafts -tapahtuma, josta voipi hankkia ilmeisesti pääsääntöisesti opiskelijoiden tekemää taidetta, käsitöitä ja leivonnaisia. Minäkin olen siellä, mutta en kaupan. Hahah.




lauantai 20. lokakuuta 2012

Jyväskylän paikallisliikenteestä

Vastailin vaalikoneiden kysymyksiin ja hain ehdokasta. Luultavasti olen nyt tehnyt valintani. Tosin käytin vaalikonetta siihen, että katsoin mitä listallani "mahdolliset vaihtoehdot" olivat vastanneet.

Moni vihreä kannattaa entistä halvempaa joukkoliikennettä Jyväskylään. Minä olen eri vähän mieltä. Jos palvelu on liian halpa, sitä ei arvosteta.

Olen pohtinut julkista liikennettä kovasti myös pääkaupunkiseudulla. Meidän ongelmahan Suomessa on se, että ihmisiä on liian vähän ja liian harvassa. Yhtä hyvää julkista liikennettä kuin Lontoossa emme saa järkevästi mitenkään. 

Jyväskylän kaupunkialue on melkoisen pieni ja tiivis, täällä pääsee fillarilla aika mukavasti liikkumaan. Yksi bussimatka maksaa aika paljon, 3,20 euroa. Mutta jos ei bussilla juurikaan liiku, niin samahan tuo jos viisi kertaa vuodessa kirpaisee. Jos taas bussilla liikkuu jatkuvasti, niin voi hankkia erilaisia matkakortteja (kortin hankkimisesta tulee lisämaksu ensimmäisellä kerralla). Kuukauden näyttökortti maksaa noin 60 euroa, sellainen kannattaa työmatkalaiselle, joka käy joka päivä töissä bussilla. Hinta on sama kuin yksi parkkisakko ei minusta ollenkaan kallis. Opiskelijalle bussin vaihtoehto on usein fillari, ei auto (no, on paljon poikkeuksia). Harvalla tulee matkaa yliopistolle yli viittä kilometriä ja sen matkan polkee mielellään. Huonoja kelejä/laiskoja päiviä varten voi hankkia 40 matkan kortin, jossa yhden matkan hinnaksi tulee 1,30 euroa. Ei se minusta ole kallis.

Ainoa ryhmä, jonka lippujen hintoja pitäisi mielestäni laskea, ovat alle kouluikäiset lapset. Opiskelijaäidin tai -isän matkassa kulkevasta nelivuotiaasta lapsesta pitää maksaa enemmän kuin vanhemman lipusta. Nostaisin tuota ikärajaa niin, että vanhemman seurassa kulkevasta alle kouluikäisestä lapsesta ei tarvitse maksaa. Lapsen kertalippu maksaa 1,60 euroa ja lapselle voi ostaa 10 matkan lipun hintaan 16 euroa. Kun kortista itsestään joutuu vähän maksamaan, niin lapsen on kalliimpaa kulkea matkakortilla kuin kertalipuilla. 40 matkan korttia lapselle ei ole hinnastossa tarjolla, mutta ilmeisesti osa lipunmyyjistä suostuu sellaisen lapsellekin myymään, mutta kukapa sellaista osaa itse kysyä.

Matkakorteissa typerä asia on se, että samalla kortille et voi ladata sekä aikaa että matkoja, vaan niitä varten pitää ostaa eri kortit.

Olen kulkenut bussilla vain Kuokkala-Laajavuori-Lohikoski-Ylistö-Sairaala-Kaunisharju-keskusta -alueilla ja ainakin niillä reiteillä busseja liikennöi ihan riittävän usein ja maksimissaan yhdellä vaihdolla pääsee perille. Moitittavaa aikatauluissa on sen verran, että pysäkeillä pitäisi olla pysäkkiaikataulut (arvioitu aika, milloin bussi on ko. pysäkille) ei lähtöaika jostain periferian kääntöpaikalta. Minulla ei ole mitään käsitystä, ajaako bussi juuri tälle pysäkille heinähankomäestä kolmeen minuuttiin vai puoleen tuntiin.

Että sellainen mielipide tänään.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Sunnuntaiaamiainen


Nyt on aamu puhuttu vakavia. Tässä jotain vielä vakavampaa eli hyvää ruokaa. Tein eilen illalla ensimmäisen kerran eläissäni croissantteja. Eli siis illalla tein taikinan ja aamulla sitten paistoin muutaman croissantin, loput pakastin (ennen paistamista). Olivat oikeastaan hyvin onnistuneita, sain niistä hyvin lehteviä ja ilmavia. Lisäksi aamupalaan kuului tomaatteja omalta takapihalta (nuo halkaisemattomat, halkaistut ihan kaupasta), paistettua munaa, mysliä, jogurttia ja mustikoita, aprikoosimarmelaadia, appelsiinimehua ja Britannia-teetä Ounce-nimisestä teekaupasta. Näillä eväillä ei voi alkaa huono päivä.

Liian sairas kouluun

Hesarissa oli sunnuntaisivuilla tänään laaja juttu lapsista ja nuorista, jotka ovat niin sairaita, että eivät kykene koulunkäyntiin, mutta silti siellä ovat (tiivistetty uutinen aiheesta täällä). Kysymys ei siis ollut pääsääntöisesti ylivilkkaista tai niin sanotusti huonosti käyttäytyvistä lapsista, vaan lapsista ja nuorista, jotka sairastavat vaikkapa masennusta, ahdistusta ja joilla on vaikeita käytöshäiriöitä. On eri asia, möliseekö lapsi tunnilla ja pilkkaako naapurin Jaskan rillejä vai heittääkö opettajaa tuoleilla ja uhkailee saksia apua käyttäen tappavansa ja raiskaavansa kaikki. Ensimmäiseen on puututtava koulussa ja oltava yhteydessä vanhempiin, jälkimmäinen kaveri ei kuulu kouluun.

Näissä uutisissa keskiössä ovat opettajat ja muu koulun henkilökunta, jotka eivät jaksa ja jotka ovat kädettömiä. Huomion saavat myös nämä sairaat lapset, jotka eivät pääse hoitoon (koska ei vain yksinkertaisesti pääse hoitoon tai vanhemmat eivät osaa hoitaa lapsen asioita). Minua kauhistuttaa niiden luokan 20 muun lapsen tilanne. Vaikka väkivalta tai sen uhka ei kohdistuisikaan muihin oppilaisiin, niin onhan se pelottavaa. Joutuvatko pienet lapset näkemään ja kuulemaan koulussa sellaista väkivaltaa, jota he eivät ikänsä puolesta saa katsoa edes elokuvista tai telkkariohjelmista? Yksikin kerta on liikaa.

Nykysuuntaus on se, että kaikenlaiset oppijat ovat samassa luokassa. Kannatan sitä melko pitkälle: liikuntavammainen, suomen kieltä vasta opetteleva, down-lapsi, nopeasti oppiva lahjakas ja ylivilkas sopivat varmasti kaikki samalle luokalle, kunhan tukea tarvitsevat saavat sitä riittävästi (eli on opettajan lisäksi riittävästi muuta henkilökuntaa). Se vaatii paljon opettajalta, mutta ei pitäisi olla mahdotonta. Sen sijaan aggressiivinen ja väkivaltainen tai sillä uhkaava lapsi tai nuori ei kuulu mihinkään koululuokkaan.

Useaan otteeseen olen saanut lehdistä lukea, miten opettajat valittavat, miten vanhemmat eivät välitä. Tosielämässä en ole kohdannut niitä vanhempia, jotka eivät välitä (uskon toki, että heitä on, eivät vain kuulu minun tuttavapiiriini). Olen kuitenkin kuullut useammastakin tapauksesta, joissa  kotiin ei ole kerrottu tai on kerrottu kummallisen myöhään, jos lapsella on ollut ongelmia koulussa.

Mieleen tulee myös oma kouluaika. Olinkohan viidennellä tai kuudennella luokalla, ja opettajalla oli tapana vaihtaa aika usein istumajärjestystä. Eräs järjestys oli sellainen, että istuimme tyttö-poika -pareittain ja parit arvottiin. Sain viereeni vilkkaan pojan, joka oli huono koulussa. Ihan mukava ja tavallinen poika toki, mutta tökki minua harpilla käteen, kopioi tehtävien vastauksia ja häiritsi oppimistani. Tiesin, että opettaja laittoi tyttöjä ja poikia vierekkäin siksi, että tytöt rauhoittaisivat niitä muutamia vilkkaita poikia (kovin vilkkaita tyttöjä ei meidän luokalla tainnut ollakaan, minäkin olen jo vähän rauhtoittunut ensimmäisistä luokista :D). Kritisoin asiaa opettajalle. Mielestäni olin koulussa oppimassa uusia asioita ja varmasti opettelemassa myös ryhmätyötaitoja ja niin edelleen. Mutta missään tapauksessa minun tehtäväni ei ollut pitää tätä villikkoa aisoissa.


Sairasta

Nyt on paljon asioita mielessä ja kaikesta tulisi pitkiä kirjoituksia. Katsotaan mihin tajunnanvirta minut vie.

Kokoomus nosti esiin sairauspoissaolojen vastuun siirtämisen työntekijöille. Ensimmäinen sairauslomapäivä olisi palkon ja seuraavat kaksi viikkoa 80% palkasta. Monesta suunnasta ajatus on ammuttu alas, kannattajiksi on tietenkin jäänyt työnantajapuoli (ainakin osittain). No, kukapa ei vastaisi kysymykseen "haluatko maksaa vähemmän?" myöntävästi.

Jostain syystä olen sairastanut valtavasti sen jälkeen, kun viisi vuotta sitten muutin Englannista takaisin Suomeen. Sitä ennen olin (ainakin fyysisesti) terve kuin pukki, antibioottejakaan en syönyt yli kymmeneen vuoteen. Olen tuntenut syyllisyyttä siitä, että olen niin paljon sairauslomilla, mutta en minä tahallani ole sairas. Mieluummin olisin koko ajan terve. Nykyisen työnantajan palveluksessa olen sairastanut keuhkokuumetta, lukuisia vatsatauteja, kurkunpääntulehdusta, keuhkoputken tulehdusta jne. Hyvin vähän on ollut tällaista "perinteistä" kolmen päivän nuhakuumetta, vaan usein sairaudet ovat olleet pidempiä. Tosin osittain olen sairastanut ihan omalla kustannuksella (etukäteen muuhun tarkoitukseen pyydetyillä palkattomilla vapailla).

Mutta en minä niitä vatsatauteja ja muita pöpöjä ole kotini seinistä saanut. Käyn toki myös yliopistolla, mutta eniten olen kontaktissa muiden ihmisten kanssa työpaikalla. Ja työpaikoilla sairastumisen riski voi olla hyvinkin suuri. Puhutaan asiasta nyt ihan yleensä, ei pelkästään minun työstäni.

Kyllähän ihminen mieluusti kantaa vastuuta, jos siitä maksetaan. Ja jos työntekijän on kannettava vastuu siitä, että työpaikka saattaa sairastuttaa hänet, niin kyllähän siitä on maksettava. Ihan kuin joillain aloilla saa vaarallisen työn lisää. Lisää olisi saatava myös avokonttorissa työskentelystä, hälystä, huonosta siivouksesta/ilmanvaihdosta, pölystä, näyttöpäätetyöskentelystä, raskaiden asioiden/ihmisten nostelusta, kemikaalien käsittelystä, huonosta ergonomiasta, huonosta ilmapiiristä, huonosti johdetusta työstä. Listalle joutuu myös se, että jos työyhteisössä ei viihdytä, vuorotyö, sisäilmaongelmat (myös sellaiset, joita ei pystytä havaitsemaan, mutta useampi työntekijä niihin reagoi), sairaan ihmisen kohtaaminen työssä. Ja niin edelleen. Puolivuosittain (riskit kuitenkin muuttuvat) työssä tutkitaan riskit (ja työnantaja ei tietenkään voi määritellä yksin riskejä) ja maksetaan sitten työntekijälle vaikkapa 1-10% lisää palkkaa kustakin riskistä jonkin taulukon mukaisesti (esimerkiksi: vuorotyö +6% , huono sisäilma +8%, pöly +2% ja niin edelleen).

Muutama mutta jää setvimättä. Maksaako työnantaja selkeän työtapaturman sairausloman? Väläyteltiin ajatusta myös siitä, että sairaan lapsen hoitamisessa olisi sama karenssi. Jo nyt valitetaan, että miehet hoitavat lapsia vähemmän kuin naiset. Tässä ajatusmallissa harvan perheessä mietitään, kumman palkka jätetään ottamatta, kun isä saa euron ja äiti 80 senttiä. Ja toisaalta yhä useampi vie lapsensa sairaana päiväkotiin ja kouluun (ja tämä tietenkin nostaa minun mallissani päiväkotien ja koulujen henkilökunnan riskiä ja samalla palkkaa). Ja sairaana mihin tahansa työhön meneminen nostaa muiden työntekijöiden riskiä sairastua, eli lisää palkkaa siitäkin. Olisihan se aika kohtuutonta, että työntekijä kantaa itse riskin siitä, että vierellä pyörii viisi ***kataudissa olevaa työnkaveria.

Työnantajapuolella perusteltiin ajatusta myös sillä, että karenssin vuoksi työnantajan on helpompi palkata sijainen. Selvä, sovitaan sitten että toisesta sairauslomapäivästä lähtien työtä on oltava sijainen tekemässä, ilman eri vapauksia. Monissa töissä se helpottaa (jos löytyy sijainen, joka osaa edes suunnilleen tehdä hommat), joissakin se vain hankaloittaa ja osassa ei ole mitään hyötyä, kun työntekijä tekee rästiin jääneet hommat kuitenkin sairauslomansa jälkeen itse, kun ei niitä kukaan muu voi/osaa tehdä.

Vai haluaisikohan työnantaja mennä sittenkin vanhalla systeemillä, että tämä kantaa pienen taloudellisen vastuun työntekijän sairastumisesta ja työntekijä ottaa melkoisen riskin, että tietyissä töissä/työpaikoilla saattaa sairastua lopuksi elämäkseen.

Kun kysymys ei kuulemma oikein kenenkään mielestä ole siitä, että työntekijät pinnaisivat töistä, niin eiköhän yritetä ratkoa työntekijöiden sairastelua muilla keinoin.




lauantai 6. lokakuuta 2012

Henk.koht.

Kävi ilmi, että lukijoissani on askarteluihmisiä (tai ainakin yksi), jotka eivät tienneet korttiblogistani. Lisäsin nyt tuohon oikealle "Todellisia helmiä" -otsikon alle linkin myös Korttikoriin, johon laitan osan askartelemistani korteista (osa löytyy KK:sta ja osaa en laita mihinkään).

Ja parilla sanalla kuulumisia. Vauva kasvaa ja voi hyvin. Minä voin edelleen päivittäin huonosti pönttöä halaillen. Molemmissa käsissä epäillään rannekanavaoireyhtymää. Sormet ovat yötä päivää turvonneet (vihkisormus leikattiin muutama päivä sitten pois ja sormessa on edelleen sormuksen kuva), puutuvat, puristusvoima katoaa ja käsiin koskee kyynärpäitä myöten. Rannetuista on vähän apua. Vaiva toivottavasti helpottaa synnytykseen. Myös selkäkipujen kanssa teen tuttavuutta, oikeastaan ensi kertaa eläissäni. Mutta mieli on hyvä enkä raivoa kenellekään. :D

Pari ajatusta mainoksista

Mayday! Mayday! SOS! Hukumme mainoksiin! Minua on jo jonkin aikaa raivostuttanut mainokset. Se, että ne keskeyttävät kaiken, tunkevat kaikkialle eivätkä jätä minua ikinä rauhaan. Niitä on televisiossa, radiossa, internetissä, sähköposteina, tekstiviesteinä, lehtien sivuilla ja väleissä, kaupoissa kuvina ja ääninä, kaupungin kaduilla, ihmisten vaatteissa ja tavaroissa, urheilukilpailuissa.

Kun ajan autolla, niin selaan kaikki radiokanavat läpi ja etsin hyvää musiikkia. Montakohan radiokanavaa löydän, kymmenkunta? Pahimmillaan niistä noin kahdeksalla ei tule mitään ohjelmaa, pelkkää mainosta. Sama pätee televisioon. Ota satunnainen hetki ja selaa kaikki peruskanavat läpi, niin kyllähän sieltä monelta kanavalta on juuri mainokset menossa. Jos ei mainosteta tuotteita tai palveluita, niin sitten mainostetetaan jotain tulevia televisio-ohjelmia. Ja sekään ei riitä. Kesken ohjelman ruudulla voidaan mainostaa myöhemmin alkavaa ohjelmaa ja pian varmaan sokeriakin.

Televisio-ohjelmiin tuli jokunen vuosi sitten nämä "sisältää tuotesijoittelua" -tekstit. Joka siis kertoo, että kyseessä ei ole enää välttämättä edes televisio-ohjelma, vaan mainos, josta mainostaja ei kuitenkaan ilmeisesti maksa samoja summia kuin normaalin mainostauon mainoksista.

Tällaiset ohjelmat saattavat olla myös todella huonosti tehtyjä. Kuten eilen Livillä esitetty Ullan unelmakakku. Missasin alusta kahdeksan minuuttia, eli pääsin suoraan ensimmäiselle mainostauolle (niitähän oli luonnollisesti puolen tunnin ohjelmassa kaksi). Ohjelma ei sentään ollut tupattu täyteen "minuutti sitten teimme tätä" ja "minuutin päästä teemme tuota" -huttua. Keskijakson äänenlaatu on hirveä, taustalla kuului joku ihme hurina. Yksi kuvaajista tunki koko ajan kuvaan (siis koko mies, ei vähän kameraa kuvan reunaan). Minulle tuli mieleen Otavan opiston tv-linjan ensimmäisen viikon tuotos, silmät kiinni tehtynä. Tuotesijoittelu on usein melko läpinäkyvää, melkein odotan hetkeä, milloin päähenkilö ottaa sokeripussin käteensä, nostaa pussin kasvojensa viereen ja hymyilee leveintä hymyään. "Minä niin tykkään tästä Dan Sukkerin sokerista!" Pahinta oli se, että mainostauoilla esitetyistä mainoksista ei yksikään ollut yhtä huonosti tehty kuin itse ohjelma. Ohjelman sisältökin oli pettymys: nainen teki yhden yksinkertaisen, ruman kakun.

Tottakai mainokset vaikuttavat minuun. En olisi tiennyt tuosta Ullan unelmakakusta, jos en olisi nähnyt mainosta. Ostin myös kaupasta tällä viikolla suklaapatukan, josta olin nähnyt mainoksen. Tilasin joululehdet, kun näin niistä netissä mainoksen (tosin tilaan tai ostan ne joka vuosi, joten en ole varma, lasketaanko tätä mainoksen ansioksi). Valtaosa mainoksissa menee onneksi ohi, vaihdan kanavaa tai katson muualle. Nettisivuilla ja sanomalehteä lukiessa silmät osaavat hypätä mainosten yli. Sitä saattaa hypätä koko sivun mainoksenkin yli huomaamatta, mikä se oli. Osa jää tietenkin alitajuntaan, mutta osa menee ihan oikeasti yli. Mainospaikat oppii ulkoa. Mainostajaa tietenkin ärsyttää, jos ohitan hänen kalliin mainoksensa katsomatta sitä. Ensi viikolla sieltä varmaan tulee joku vieteriukko silmille.

Kysymys on siitä, että meillä on paljon rahaa, paljon vapaa-aikaa ja paljon valinnanvaraa. Miten ennen vanhaan (eikä tästä ennen wanhasta nyt niin kauan ole) voitiin tehdä ihan kelvollisia tv-ohjelmia ja elokuvia ilman, että ohjelmaa/elokuvaa tarjoaa mikään limppari/auto/shampoo/viini? Niitä ohjelmia oli vähemmän. Oli vähemmän televisiokanavia ja vähemmän muuta ajastamme kilpailevaa tahoa. Ei tarvittu niin montaa telkkariohjelmaa.

Einestä on niin monenlaista, että hirvittää. Ja oikeastaan kaikki on samaa huttua. Sitä saa oikein kaivamalla kaivaa, että kaikenmaailman kirjavien brändien ja hohtavien pakkausten välistä löytää oikeaa ruokaa, jossa yleensä ei sitten luekaan mitään. Muikkulaarin kyljessä lukee kalastettu eilen Konnevedellä tai tomaattilaatikon kyljessä viljellyt Möttönen Närpiöllä. Jos ne tulevat kauempaa, niin silloin niillä usein on jokin brändi lätkästy kylkeen.

Mainostamisesta on tullut järjetön kilpahuuto. Kun jokainen huutaa täysillä, niin kukaan ei kuule mitään. Eikä minulla ole oikeasti niin paljoa rahaa, että minun takiani kannattaisi niin kovasti huutaa. Jättäkää edes minut rauhaan.

torstai 27. syyskuuta 2012

Juureton kunnallisvaaliehdokasta etsimässä

Kuntavaalit lähestyvät, kuukauden päästä, 28.10, saisi ehdottaa, kuka hoitaa minunkin asioitani tässä kaupungissa. Pienen ihmisen kannalta kuntatasolla päätetään niistä arkielämän kannalta tärkeistä päätöksistä. Että onko tuossa naapurissa kirjastoa vai ei, missä ja minkälaisessa kunnossa on lapsen koulu ja pääseekö sinne lääkäriin vai ei. Vaikka Suomen ulkopolitiikka on tärkeää, niin jos maamme ei nyt ihan sotatilassa ole, niin ei sitä kauheasti mieti tavallisena torstai-iltana, kun koukkaa kaupan kautta kotiin askartelemaan.

Mutta miten juureton ihminen valitsee kunnallisvaaliehdokkaansa? Olen vähän huonosti kotiutunut tänne Jyväskylään. Tunnen täältä hirvittävän vähän ihmisiä. En oikein edes tiedä, minne asti Jyväskylän rajat menevät, mikä seutu kuuluu kaupunkiin, mikä on omaa kuntaansa. Tuntemani ihmiset (opiskelijat) eivät välttämättä ole edes kirjoilla täällä. Seuraan naurettavan vähän kaupungin asioita. En tiedä, kuka on kaupunginjohtaja.

Satuin selaamaan keskustan ehdokkaat läpi (keskusta ei ehkä ole se ensimmäinen puolue, jonka riveistä haen ehdokastani, mutta mies sanoi, että meidän naapuri on ehdokkaana, niin katsoin läpi) enkä tunnistanut kuin yhdet kasvot (ja hälle jopa nimenkin). En siis tunnistanut naapuriamme. Ne tutut kasvot olivat Mauri Pekkarisen. Epäilen, että muilla listoilla on sama ongelma. Kun ei voi valita ketään tolkun tuttua, niin pitäisi keksiä joku ihan asiaperuste valintaan. Vaalikoneita odotellessa.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Toiset villahousut

Tein toisenlaisella ohjeella villahousut. Näistä tuli vähän isommat. Hölmöä oli tuo etusaumojen ompelu, kun ei katkeilevaa hahtuva lankaa voi käyttää ompeluun eikä mulla ollut sopivan väristä muuta villalankaa (ja sehän olisin aikamoinen sattuma, että olisi pieni pätkä lankaa, joka olisi toisesta päästä tummanruskea ja toisesta päästä vaalea. :p). Nauha on tietenkin liian pitkä, mutta se vasta mallaa nauhan paikkaa. Nappasin ensimmäisen vastaantulevan nauhan, vaihtoon se menee. Se ensimmäinen oli minusta kivempi malli. Seuraavana on hakusessa ohuen, villaisen kietaisunutun ohje. Ja villapöksyjä varten pitäisi käydä lankakaupassa. Kai niitä villahousuja voisi kutakin kokoa olla kolmet, neljät...


lauantai 22. syyskuuta 2012

Leppoisaa lauantaita

Aamulla tuntui, että tästä päivästä ei tule mitään, mutta harvoin koko päivä pilalle menee. Heräsin liian aikaisin, voin huonosti ja tuntui vähän migreeniltä. Nukuin aamu-unet ja sitten olikin tympeä ja väsynyt olo.

Pikkuhiljaa päivän mittaan neuloin villahousut ja päättelinkin ne. Lankana Pirtin kehräämön hahtuvalanka, jota ostin kesälomareissulla Heinolan Heilasta. Käytiin miehen kanssa kävellen tuossa vähän isommassa kaupassa. Ja nyt on omenahyvvää jäähtymässä. Sitä nauttimaan! Illaksi on varattu leffaliput katsomaan Tie pohjoiseen.



Lisäys klo 17:37. Iski väsymys eikä jaksanutkaan lähteä elokuviin. Jospa kotitöllö näyttäisi jotain, josta voisi nauttia voileipägrilli-leipien kanssa.

lauantai 15. syyskuuta 2012

En minä auta syrjäytynyttä, auttakoon lastensuojelu

Presidentti Niinistön käynnistämä kampanja nuorten syrjäytymiseen liittyen Ihan tavallisia asioita on herättänyt kovasti keskustelua. Huomasin sen itse oikeastaan vasta eilen, kun katsoin alkumetrit Stradaa. Lukaisin sitten pari uutista aiheesta ja tutustuin yllämainittuun nettisivuun. Kampanja on moitittu muun muassa "keskiluokan puuhakirjaksi". Ensin mietin, että olenko minä sitä "tosielämästä" vieraantunutta keskiluokkaa, jolla ei ole asiaan nokan koputtamista. Mutta ehkä saan kuitenkin puheenvuoron tässä asiassa.

Syrjäytynyt on hankala sana. Jotkut käyttävät sanaa "toimettomat", josta minulle tulee mieleen dokumenttielokuva Joutilaat. Syrjäytyneellä ei ole pysyvää työ- tai opiskelupaikkaa, mutta työttömyys tai sairaus ei tee välttämättä syrjäytynyttä. Köyhyys, mielenterveyden ongelmat ja alkoholismi lisäävät riskiä syrjäytyä, mutta eivät johda siihen väistämättä. Syrjäytynyt on joku, joka on jäänyt hyvin monen yhteiskunnan toiminnon ulkopuolelle. Kun puhutaan syrjäytyneistä nuorista, ei minusta voida jättää puhumatta syrjäytyneistä vanhemmista. Kyllä monilla syrjäytyneillä nuorilla on syrjäytyneet vanhemmat.

Kampanjan työryhmän tehtävänä oli miettiä, miten nuorten lähipiiri voi estää nuoren syrjäytymistä. En lähde nyt mukaan ollenkaan pohtimaan presidentin valtaoikeuksista ja voiko presidentin nimeämä työryhmä luetella mihin toimintoihin tarvitaan lisää rahaa yhteiskunnassa.

Kampanjan neuvot ovat yksinkertaisia. Suorastaan itsestäänselvyyksiä. Kuuntele lasta/nuorta, kun tämä haluaa puhua. Jokainen meistä on malli lapsille/nuorille. Onko pakko tehdä ylipitkää työpäivää? Vietä aikaa lapsen/nuoren kanssa. Opeta käytöstapoja, älä hukuta materiaan. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Kyllä nämä voivat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, mutta teemmekö me näin? Kyllä joukossamme on aikuisia, joille pitää sanoa, että hampaat harjataan kahdesti päivässä ja lasta ei kuljeteta autossa ilman turvaistuinta (kävimme tällä viikolla perhevalmennuksessa, jossa kerrottiin nämä asiat). Olkoon meillä miten hienot yhteiskunnan tukirakenteet, niin eivät vanhemmuutensa kanssa hukassa olevat aikuiset pääse eteenpäin ellei heitä ihan kädestä pitäen auta olemaan vanhempi. Että ole kotona, pese lapsen hampaat, kysy lapselta mitä tälle kuuluu ja lähde yhdessä kalalle.

Joku on suuttunut, kun vakavan ongelman ratkaisuun tarjotaan näin yksinkertaisia ohjeita. Herää kysymys, että onko taustalla huono omatunto siitä, että tiedosta huolimatta ei olekaan toiminut näin. Mikä siinä niin ärsyttää? Vähän kuin lihavuuden voi välttää syömällä vähemmän. Todella ärsyttävää, eikö?

Sitä välillä ihmettelen, että missä on ihmisten oma vastuu? Miksi lasten ja nuorten asiat tuntuvat kuuluvan aina vain kouluille, neuvoloille, terveydenhuollolle, poliisille ja ministereille? Eikö ne kuulu ensisijaisesti vanhemmille, mutta myös isovanhemmille, sedille ja tädeille, naapureille, kavereille, kavereiden vanhemmille, lähikaupan tädille ja niin edelleen? Vaikka meillä olisi kuinka hienot ja toimivat yhteiskunnan rakenteet, niin ei parikymppisen, toimettoman pilvenpolttelijan Japen elämä niiden avulla muutu hyväksi, jos Japella ei ole lähipiirissä yhtään ainutta ihmistä, joka rakastaa ja välittää.

Tietenkin toisinaan tarvitaan yhteiskunnan tukea ja vahvaakin sellaista. Mutta vähemmän niitä tarvitaan silloin, kun kotona on ensin hoidettu hyvin.v

Leivopa sen lähipiirissä olevan lapsen tai nuoren kanssa pullaa. Eipä oikeastaan paskempi neuvo.


PS. Minulla on jo vuosia ollut vinkki, jonka voi toteuttaa vähän rahalla. Palkataan kouluihin parikymppisiä, tervejärkisiä nuoria aikuisia "isosiskoja ja -veljiä", joiden tehtävänä on vain ja ainoastaan hengailla kouluissa ja jutella nuorten kanssa. Ei mitään ohjattuja keskusteluita, vaan ihan vaan spontaaneja rupatteluhetkiä sellaisten kanssa joihin sattuuvat törmäämään tuntien aikana käytävillä tai jotka itse hakeutuvat juttelemaan.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Keittiössä tehdään herkkuja

Aamu ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Sammutin herätyskellon ja jatkoin uniani. Heräsin 25 minuuttia ennen kun piti olla yliopistolla. Kädet olivat erityisen puutuneet eikä mikään pysynyt käsissä. Ennen kun ehdin kissaa sanoa, mies oli alakerrassa laittamassa minulle voileipää. Kampasin tukan, pesin hampaat, puin päälle ja läksin yliopistolle. En kaahannut. Olin noin minuuttia ennen opettajaa tietokoneluokassa. Lähtiessäni oli kuulemma vielä tyynyn kuvat poskissa.

Lounaaksi ostin kirjolohta. Vähän sitruunapippuria ja sitten paistoin sitä ensin vartin nahkapuoli ylöspäin, että sain nahan irti. Päälle reilusti vihreää pestoa ja pinjansiemeniä. Lisäkkeenä höyrytettyjä porkkanoita ja salaattia (kurkkua, tomaattia, vihreitä viinirypäleitä, salaattia, bulguria ja seesaminöljyä). Juuri sopivaa viikonlopun aloitusruokaa!

Nyt uunissa on punajuurivuoka (punajuuriviipaleita, aurajuustoa ja kermaa) ja tiskialtaassa kohoamassa patonkitaikina (johon survaisin ylijääneen bulgurin).

Taidanpa mennä jatkamaan uusimman Glorian ruoka & viini -lehden lukemista. Ihastuttavan inspiroiva lehti. Heti ensimmäinen sipulipiirakan ohje (piirakkaan tulee sekä cheddaria että mascarponea) vaikutti aivan ihanalta!


tiistai 11. syyskuuta 2012

Paluu arkeen

Yli kuukauden tauko päivityksissä! Ehkä se kertoo siitä, että elämässä ei tapahdu mitään! Tai sitten tapahtuu niin paljon, että ei jouda raportoimaan kaikkea.

Kesälomat on pidetty ja seuraavia lomia odotellaan. Joulun alla jään äitiyslomalle, ei olisi sinnekään enää kuin kolmisen kuukautta. (Ja myös jouluun on se reilut kolme kuukautta ja olen tehnyt vasta yhden joulukortin!) Minulla on muutamia kesän projektejakin kesken. Jotenkin kesä- ja heinäkuu humahtivat sohvalla maaten ja pönttöä halaillen. (Ja kiinnostuneille tiedoksi, että ei se oksentelu ole vieläkään loppunut.)

Eilen aktivoiduin päivittämään Kirjakoria kesän aikana lukemillani kirjoilla. Kirjahyllyssämme olevat kirjat ovat lainattavissa. Siskollani taitaakin olla parin metrin kasa kirjoja. Ostimme lisää kirjahyllytilaa ja nyt saimme juuri kaikki kirjat siististi mahtumaan niihin. Uusia kirjoja voi hankkia ehkä noin kymmenen. Karsivan käden olisi syytä kulkea hyllyjen ohi.

Tänään jatkuu opinnot. Kesän aikana keräsin kahden opintopisteen arvoisen kasvion (paljonkohan siitä saisi euroa markkinoilla!) ja sain ympäristötieteen ja -teknologian perus- ja aineopinnot kasaan. Nyt on tiedekunnassa sisällä hakemus, josko saisin vaihtaa pääaineeni viimein matematiikasta ympin puolelle. Tosiaan tänään on syksyn ensimmäinen luento ja kurssin nimi ei aivan hillittömiä kiksejä anna: Kokeellisen ja yhteiskunnallisen ympäristöntutkimuksen tilastolliset menetelmät.

Voikaa hyvin.

PS. Ennakkotiedotus. Saatte tehdä minulle joulukalenterin. Laitan systeemin pystyyn ihan näinä päivinä.


maanantai 6. elokuuta 2012

Ylelle miinuspisteitä

Ylelle ja Areenalle lähtee nyt tuhat miinuspistettä. En jaksanut illalla valvoa ja katsoa satasen finaalia. Ajattelin, että voin jännittää sen aamulla itsekseni. Areenassa sitten klippi oli nimetty "Bolt pinkoi finaalissa uuden olympiaennätyksen". Eipä ollut paljoa jännittämistä tai minkään sortin iloa. Ja toisekseen klippi alkaa siitä, että lähtölaskenta on jo käynnissä ja ensimmäiset 30 metriä menee siihen, että yrittää saada selvää, kuka on milläkin radalla.

PS. Mulla on loma!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Arvonta

Aikamoinen palkinto Ingvild Bolmen blogin arvonnassa! Siellä juhlitaan blogin uutta ulkoasua. Kävin osallistumassa, postittaa nimittäin palkinnon myös ulkomaille.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Pari mainosta

Erinäisistä syistä olen ollut aika kaukana nettimaailmasta ja askarteluista ja viettänyt enemmän aikaa sängyn ja sohvan pohjalla, mutta joskohan pian pääsisi palailemaan. Ehkä ainakin elokuun alkuun, viikonlopun ajan skräppäilemään:



Samalla vinkkaan, että Zirkonellalla on neljä arvontaa käynnissä.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Reilu yle-vero

Minä maksan mieluusti telkkarimaksun, yle-veron tai millä tavalla nyt yleisradiotoiminnan toimintaa rahoitetaankaan. Mutta minusta on ihan turha väittää, että uusi systeemi olisi jotenkin reilu. Ihan köyhät eivät maksa mitään (eli jos vuositulot ovat jotain 8000 euron luokkaa, en tiedä, mitä tuloja huomioidaan) ja keskituloiset ja rikkaat maksavat tuloista riippumatta 140 euroa. Perusköyhä (vai millä nimellä sitä nyt kutsuttais, kun kuukausitulot ovat tonnin, parin kieppeillä) maksaa yle-veroa 0,63 prosenttia tuloistaan. Ymmärrän, että rikkaita (ja keskituloisiakin) kismittää, kun moni verotus on progressiviista, mutta onko se nyt reilua, että neljäntonnin palkasta maksetaan yleveroa vain 0,29 prosenttia? Kyllä joko kaikille tasasumma tai kaikille sama prosentti olisi reilumpi.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Minä tykkään kesästä

Ei ollut huono keli viikonloppuna.








Hylsystä albumi

Aika pitkään saa sulatella mielessään uuden idean toteutusta. Johtuuko ajanpuutteesta vai mistä, että ei tule suoraa päätä sännättyä tekemisen kimppuun. Tällaista vessapaperihylsyistä minialbumia oli jonkin aikaa suunnitellut ja viikonloppuna tartuin toimeen. Tänään tein valmiiksi.

Siinä on siis neljä rullaa, tekstejä ja kuvia. Jokaisen sisällä on tagi ja sattui niin, että minulla oli juuri oikeankokoisia valmiita paperisia tageja, niitä vain liimailin vastakkain. Sisältö on hyvin sekalaista huttua keksi- ja elämänohjeista valokuviin.

Albumi menee lahjaksi ystävälle. Oli kyllä niin kivaa, että on varmasti toinenkin tehtävä. Tykkäsin kovasti, kun oli niin pienikokoinen. Pieni on kaunista!





sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kysymyksiä

Majan Mollalla oli kysymyksiä:


1. Järvi vai meri!
Koti järven rannalle, matka meren rannalle.

2. Kesä vai talvi?
Kesä. Ehdottomasti kesä.

3. Kirja vai tv?
Huijaisin itseäni, jos vastaisin kirja. Tv.

4. Lomalla kotimaassa vai ulkomailla?
Ihan sama, kunhan lomaa on paljon.

5. Mökki vai hotelli?
Mökki.

6. Maalla vai kaunpungissa?
Olen käytännössä aina asunut kaupungissa.

7. Kotieläimet vai villieläimet?
Villieläimet. 

8. Ruis- vai vaalealeipä?
Ruis.

9. Perunat vai pasta?
Perunat. Ja mielellään itsekasvatetut.

10. Ulkona vai sisällä?
Sisällä. 

11. Samoilu vai shoppailu?
Samoilu.

Juhlien jälkeinen aamu

Olin eilen illalla niin väsynyt, että menin yhdeksältä petiin ja nukahdin samantien. Ehkä eilinen ravintolapäivä ei ollut ainoa syy, sillä univelkaa oli kertynyt pidemmältä ajalta. Porskuttelinkin nukkumatin maailmoissa aamuseitsemään, aikamoiset unet!

Kestikievari Liemi & Leipä kannatti pistää pystyyn. Harmillisesti ravintolapäivän nettisivut kaatuilivat ja mobiilisovelluksen kellonajat sekoilivat: sen mukaan meillä tarjottiin lounasta kello 9-12, vaikka oikea aika oli 12-15. Asiakkaita kävi parisenkymmentä ja alkuillasta rääppeitä syötiin vielä ystävien ja sukulaisten kanssa. Rahallisesti saldo näytti suurinpiirtein plusmiinusnollaa. Ihan tyytyväinen olen.

Jos (ja kun?!) seuraavan kerran pistän ravintolan pystyyn, niin panostan lähimarkkinointiin. Valtaosa vieraista oli naapureita samasta taloyhtiöstä (ja olikin tosi hauska tutustua naapureihin!) Viikolla olisi voinut laittaa pari mainosta lisää vaikka leikkipuistoon ja kirjaston kulmalle. Herkulliset leivonnaiset ovat paras mainos. Kolmen hujakoilla ovella ramppasi naapureita omien lautasten ja kolikoiden kanssa: "Täältä saa kuulemma tosi hyvää kakkua."



Tarjolla olevista keitoista loppuunsyötiin chili-tomaattikeitto, jonka tujakkuusaste oli mielestäni onnistunut. Poltteli suuta, mutta kaikki lautaset tyhjenivät. Kahta muuta keittoa pistin illalla melkoiset määrät pakkaseen, mutta sieltähän niitä on näppärä ottaa töihin evääksi. Vaniljaiseen kukkakaalikeittoon uskaltautui yksi maksava asiakas, ehkä se kuulostaa liian eksoottiselta. Tosiasiassa se oli keitoista  kaikkein "hienostunein" viineineen ja kermavaahtoineen. Ja hyvää. Ja sivuhuomautuksena, että minä en syö esimerkiksi kukkakaalipaistosta, jossa kukkakaalin sellainen vähän tympeä maku pääsee voitolle. Bataattisosekeiton tein tällä kertaa ilman porkkanaa ja perunaa, joita yleensä lisään. Ihan pelkkää bataattia (ja vähän sipulia toki) ja se kyllä kannatti, maku oli kohdallaan. (Bataattia, sipulia, viherpippurikoskenlaskijaa ja vettä, siinä on ruoka kyllä yksinkertaisimmillaan!)



Siskolle iso kiitos toastimestarina hääräämisestä. Niitäkin kiiteltiin. Varoitus muille kotikokeille: voileipägrillin hankkiminen saattaa lisätä leivän kulutusta. On ne vaan herkullisia.




Jälkkärinä oli siis jo edellä mainittua kakkua: karpaloita ja kinuskikastiketta valkosuklaa-kermavaahto-jogurttikerrosten välissä (plus keksipohja), oma sävellykseni marianne-porkkanapiirakka. Yksi kokonainen porkkanapiirakka on vielä jääkaapissa. Taidan viedä sen töihin huomenna. Lisäksi oli isoja suklaakeksejä, jotka olivat kyllä maultaan hyviä, mutta pehmeys kärsi hiukan säilytyksessä.

Korttejakin oli kaupan, mutta olen vähän huono niitä markkinoimaan eikä kukaan tainnut edes huomata niitä portailta. Setäni osti yhden ja hänen vaimonsa lupasi viedä laatikollisen niitä työpaikalleen kaupattavaksi. Se on hyvä, jos on työkavereina yli kolmekymppisiä naisia. Omat työkaverit kun ovat pitkälle 2- ja 3-kymppisiä miehiä. En ole edes yrittänyt myydä heille käsintehtyjä kortteja. :D

Kiitos kaikille vieraille!





lauantai 19. toukokuuta 2012

Ravintolapäivä

Enhän minä ole malttanut kunnolla edes nukkua, kun päässä pyörii tämän päivän ravintolapäivä. Aika paljon on vielä puuhasteltavaa.

Ravintolapäivän sivut kaatuilevat, mutta Jyväskylän ravintolat löydät suoraan tästä linkistä.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Makeaa ravintolapäivänä!

Jos tulevana lauantaina tekee mieli herkutella, niin mene ihmeessä Poppeliin (Keskustie 18, JKL) välillä 10-14! Ystäväni Dominique (Hooked on sweets) myy siellä ihania, pohjoisamerikkalaisia keksejä, kuppikakkuja ja ties mitä herkkuja. No ovat taivaallisia, kysy vaikka sedältäni. :D

Menu päivittyy varmasti tämän päivän aikana tänne.

torstai 17. toukokuuta 2012

Älä ruoski opiskelijaa

Minä en ole ehkä ihan tavallinen korkeakouluopiskelija; olen vähän vanha ja minulla on myös vakituinen työpaikka. Ja minun on ollut vähän tavallista vaikeampi päättää, miksi tahdon isona. Tosin minulla on lukuisia työkavereita, joilla on myös vakituinen paikka ja ovat myös opiskelijoita. Ja opintojen suuntaa vaihtaa moni muukin. Että ihan tavaton en ole. Lisäksi nykyään puhutaan paljon elinikäisestä oppimisesta ja moni joutuu opiskelemaan useita kertoja elämänsä aikana.

Taas on julkisuudessa keskustelua, miten tehottomia me olemme. Kolmas lukukausi olisi tarpeen, jotta tästä nyt jotain tulisi (Hesari 11.5). Onkohan puheenjohtaja Mikko Mäenpää (STTK) vain kateellinen, kun kuvittelee, että opiskelijat voivat maata laakereillaan kuukausisotalla? En tiedä, millaiset lomaoikeudet Mäenpää on itselleen neuvotellut, mutta tuskin huonompia kuin minulla. Minulla on tänä vuonna ensimmäistä kertaa täydet kesälomat neljä viikkoa ja ensi talvena viikon verran talvilomaa. Ensimmäiset vuodet opiskelin säästöillä (minä kamala ihminen olin säästänyt, sehän on kansantalouden kannalta aivan kamala asia) ja tein vain kesäisin töitä. Nykyään pitää elättää tuo mieskin (vitsi!), niin ei rahat riitä ja pitää talvisaikaankin työskennellä. Mutta olen siis laskenut, että kuinka paljon tarvitsen rahaa ja teen sen verran töitä.

Minulla on tältä lukuvuodelta suoritettuna 44 opintopistettä, kaksi kurssia jäi läpäisemättä. Kesän aikana saan 11 pistettä lisää, kun saan hylätyt uusittua. Tavoitevauhti on 60 pistettä, joten siitä jään hiukan. Tosin olen siis työskennellyt tässä ohessa noin 20 tuntia viikossa ja ollut lukuvuoden aikana noin 2,5 kuukautta sairaana.

Monet kurssit menevät yliopistossakin järjestyksessä. Orgaanisen kemian kakkoskurssille ei kannata mennä, jos ei ole ykköstä käynyt. Jos käyttöön otettaisiin kolmas lukukausi, joskin vähän lyhyt sellainen, kesä-elokuut, niin olisi todennäköisesti pakko osallistua kursseille, koska kursseja järjestetään vain kerran vuodessa. Silloin ei sitten töitä tehdä, ainakaan kovin täyspäiväisesti. Tosin jos ei tee töitä, niin ei ole varaa opiskella. Jos tekisikin töitä, niin ei pääsisi kurssille, se jäisi suorittamatta ja syksyllä ei voisi jatkaa opintoja täysipainotteisesti. Kävisi helposti niin, että yhtenä lukukautena ei olekaan tarjolla kuin muutama kurssi, koska ei mene samassa rytmissä opetusohjelman kanssa.

Siis opiskeluahan ei nytkään ole kielletty kesän aikana, ympin ja kemian puolellakin tarjolla on tenttejä kymmenien opintopisteiden edestä. Sen sijaan kursseja ei juurikaan järjestetä (paitsi biologian puolella niitäkin on, Suomessa kun eläimet, kasvit ja muut luonnon ihmeet ovat yleensä paremmin nähtävillä nimenomaan lumettomina kuukausina).

Mäenpää haluaisi, että opiskelisimme 12 kuukautta vuodessa. Ei edes kuukauden kesälomaa ja viikon talvilomaa soisi. Vaikka mieluusti keskittyisin pelkästään opiskeluun, jos se olisi taloudellisesti mahdollista, niin en jaksaisi opiskella viittä vuotta putkeen ilman lomia. Ja toivon, että kukaan ei yritäkään opiskella tai tehdä töitä tuota tahtia. Emme ole Siperiassa.

Tämä päättäjien ruikutus siitä, että opiskelijat eivät valmistu riittävän nopeasti työelämään, koska käyvät opintojen ohessa töissä, ei oikein osu minun ymmärrykseen. Ihan kuin siinä olisi pieni ristiriita. Vai? Olen minä miettinyt sitäkin, kuka ne korkeakouluopiskelijoiden tekemät työt tekisivät (teollisuussiivoojana, muuttomiehenä, puhelinmyyjänä, hautausmaan haravoijana). Tuskin ne työttömät nuoret, joille jää jouten ollessakin asumisen jälkeen käteen lähes saman verran pätäkkää kuin opiskelijan opintoraha ja asumislisä ovat yhteensä.

Se on totta, että opintojani tuetaan verovaroin. Saan opiskella ilmaiseksi, kela tukee ruokailuani ja saan opintopisteitäni vastaan bruttona lähes 300 euroa kuukaudessa. Tosin en jokaiselta opiskelukuukaudelta.

Kiitos siitä, mutta onko se niin paljon, että siihen hintaan pitää jatkuvasti kuunnella ja lukea kommentteja, joita esimerkiksi Mäenpään kaltaiset päästävät suustaan. Eläkeläiset voivoi, lapsiperheet voivoi, syrjäytyneet nuoret voivoi, yksinhuoltajat voivoi, työttömät voivoi. Opiskelija (joka on näistä usein se kaikkein pienituloisin) ei tunnu koskaan olevan voivoi, vaan aina pikemminkin laiska, tyhmä ja saamaton, jota pitää vähän ruoskia.

Olisi surullista, jos yhteiskunta ei pystyisi tarjoamaan jäsenilleen mahdollisuutta opiskella. Siihen menee aikaa ja rahaa, se saattaa olla taloudellisilla mittareilla mitattuna tehotonta. Mutta se tuottaa jotain hyvin tärkeää. Sivistystä. Ja se jos mikä, on ihmisen mitta.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Tervetuloa Kestikievariin!

Tulevana lauantaina pistän pystyyn ravintolan. Kestikievari Liemi & Leipä tarjoaa lounasta kello 12-15 osoitteessa xxx, Jyväskylä. Ruokalistalla on kolme keittoa (pippurinen bataattisosekeitto, chilinen tomaattikeitto sekä vaniljainen kukkakaalikeitto) sekä toasteja, joihin voit itse valita täytteet listalta. Raaka-aineina käytän mahdollisuuksien mukaan luomua.

Keitto tai toast maksaa kumpikin 3 euroa ja hintaan sisältyy kylmä juoma (mehu, maito, vesi). Täyden lounaan keitto&toast&juoma saa hintaan 5 euroa.

Teepannu on myös kuumana, joten lämmikettä saa joko jälkiruoaksi tai muuten vaan (0,50 euroa/kuppi). Hyvän teen seurana maistuu varmasti joko porkkana-mariannepiirakka tai karpalo-valkosuklaakakku (1 euro/pala). Ja eihän sitä tiedä, mitä muuta emäntä innostuu leipomaan.

Sisällä on istumapaikkoja noin kymmenelle hengelle ja sään salliessa (niin kuin sääennustukset nyt lupaavat) pihalla on muutama paikka lisää. Sisään pääsee sekä etu- että takaovesta eikä esteenä ole portaita. Lastenvaunut mahtuvat pihalle parkkiin ja muutaman metrin päässä on taloyhtiön piha, jossa voi leikkiä.

Palvelu on hyvin kotikutoista, olen pyytänyt apuun siskoni. Mieheni (mikäli ei ole työvuoronsa uuvuttamana enää nukkumassa) ja siskon leikki-ikäiset lapset voivat sitten vaikka viihdyttää vieraita. :D


Viherpeukaloille tiedoksi! Olemme palstaviljelijöitä (harjoittelijoita vasta, nyt alkaa kolmas kesä) ja meillä on ensimmäinen oma (pikkuruinen) piha. Jos sinulla on jokin ylimääräinen taimi, jota voisimme helliä palstallamme tai takapihallamme, niin voit maksaa ruokasi myös sillä!

PS. Samalla reissulla voit hankkia myös kesän juhliin kortteja (tyyliini voit tutustua Korttikorissa.)

tiistai 8. toukokuuta 2012

Muisto


Erittäin merkityksellinen paita. Ja käytössä. Get inspired -valokuvaushaasteessa (093) haettiin muistoa. Tässäpä on muistoa kerrakseen.

Itse väritetty tausta

Get inspired -haasteena (210) oli tehdä värjätty tausta. Tässäpä sellaista pukkaa. Pilkut on tehty true snow'lla ja maskilla, mistiä on, tähdet embossattu, vähän mustetta siellä täällä.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Rahkalettuja


Mies nappasi Hesarin ruokasivuilta (tämän viikon) venäläisten rahkalettusten eli Syrnikkien ohjeen ja ilahdutti minua eilen illalla. Aivan älyttömän hyviä. Suosittelen kokeilemaan. Syrnikit olivat melkoisen tuhtia tavaraa, kun olin ihan täynnä kahden letun jälkeen. Henri Alen suositteli lettujen kaveriksi metsämarjoja ja jogurttimoussea, mutta hyvin maistuivat mansikkahillon/lemon curdin ja kermavaahdon kera.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Intohimoinen

Viikonloppu hujahti Peurungassa, Laukaassa. Siellä oli Intohimona Skräppäys -tapahtuma: pöydät pursusivat askartelutavaraa, koristeita, ihania papereita ja pöytien ympärillä käsittämättömän lahjakkaita naisia. Osallistuin yhteen workshoppiin (Birgit Koopseenin maskitekniikoihin) ja se oli todella hauskaa. Siellä syntyi albumi, jonka sain jopa valmiiksikin viikonlopun aikana.


Jokaisen aukeaman vasemmalla puolella on kuva siskonlasten kalastuksesta ja oikella puolella eri tekniikoin koristeltuja sivuja: glimmer mistiä, musteita, maskeja, gessoa. Tein sunnuntaiaamuna vielä yhden ekstrasivun kokeilemalla gesson sijaan lumiainetta. Niin innoissani olin tekniikoista, että tajusin liian myöhään alkaa miettiä sivujen yhteensopivuutta. No, tämä onkin riemun kirjava.

Tapahtumassa pystyi myös shoppailemaan. Onkin aina kiva päästä hiplailemaan kauniita papereita ja koristeita, ja vähän ostoksiakin tein. Mutta melko kohtuudella. Tavaramäärä kasvoi (ja vaihtui) myös sponsorikassin myötä, arpajaisissa sekä rompetorilla.

Viikonlopun aikana skräppäsin kolme sivua. Intoa olisi jäljellä vaikka kuinka paljon, mutta kouluhommat puskevat päälle (melkein kuukauden hommat rästissä, APUA!). Eilen en kuitenkaan alkanut työpäivän jälkeen mitään kemiaa tekemään, vaan skräppäsin tämän:


Mies kommentoi sivun nähtyään, että mitä minä syön. Tärkeä pointti. Syön salamivoileipää, ei mitään valmista kaupan majoneesimömmöleipää, vaan kotona evääksi laitettua. Ja vasemman reunan kangastagin hän tunnisti: oli muutamaa päivää aiemmin irroittanut sen uusista housuistaan ja laittanut roskiin.

P.S. Takapihalla tapahtuu.




sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Askartelu on kivaa!

Kolmen viikon kotona makaamisen jälkeen läksin eilen liikenteeseen. Pipaiita oli jälleen järjestänyt meille askartelijoille tapaamisen. Viikon päästä on Intohimona skräppäys -tapahtuma, jonne olen menossa koko viikonlopuksi (ensi kertaa!). Pikkuhiljaa olen tässä muutaman leiskan tehnyt talven mittaan ja eilen olikin hyvä tilaisuus taas nautiskella ison paperin ääressä ja vähän lainailla muiden askartelutavaroita.


Pipaiita esitteli Viva decorin metallimaaleja, tuollaista tahnamaista ainetta. Päällystin mustat kirjaimet (RED) vanhalla hopealla ja minusta niistä tuli tosi hienot. Suomesta ainetta ei ilmeisesti saa, mutta kai se on ulkomaan postipoikaa jossain vaiheessa hätyyteltävä. Tosi kivaa ainetta.

Marthan leikkureita minulla ei ole ole yhtään ainutta ja sellainen onkin ostoslistalla seuraavaksi. Tykkään kovasti tollaisista simppeleistä. Mutta niidenkin suhteen valikoima on valtava, mutta ne eivät ole aivan ilmaisia, joten saa kovasti miettiä, että minkähän hankkisi.

Illalla käytiin kavereilla saunomassa. Nopea piipahdus vain, sillä en ole vieläkään kunnolla terve. Korvat ovat olleet lukossa viitisen päivää ja kuulen aika huonosti. Mitään en edelleenkään haista. Mutta onhan tämän joskus mentävä ohi.


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pupu

Äiti tuo minulle aina lainaan Novita-lehden, josta katselen kaikkia kivoja juttuja, joita olisi kiva tehdä. Ne ovat kuitenkin aina liian isoja neuleita minun käsilleni: eivät valmistuisi koskaan. Mutta tällaisen pupun värkkäsin. Se on siis virkattu.


Minua naurattaa se, miten erinäköinen pupuni on verrattuna ohjeen pupuun. Kuva on Novitan sivuilta. Tällaisessa pupussa eroavaisuudet ovat lähinnä liikuttavia (jos kuvittelee tuon ylemmän pupun olevan esimerkiksi lapsen tekemä), mutta miettikääpä tällaisia eroja villatakissa.

Sosiaalisessa mediassa

Eilisessä hesarissa oli juttu kansanedustajien sosiaalisen median käytöstä, siitä myös lyhennelmä hs.fi:ssä. Aika harva kansanedustaja käyttää twitteriä, mikä minusta on harmi.

En ehkä ole kaikista sulavin sosiaalisen median käyttäjä, mutta melkoinen hevijuuseri kuitenkin. Olen blogannut vuosia (aloitin vuoden 2004 loppupuolella) muutamissa eri blogeissa. Tällä hetkellä käytössä on kolme blogia. Kortti- ja kirjablogit ovat selkeästi rajattuja, mutta tämä blogihan on suloinen sillisalaatti yhteiskunnallisia mietintöjä ja omaa elämää sairaskertomuksineen. Mutta olen aivan tietoisesti pitänyt tämän tällaisena, onpahan minun näköiseni. Suuria massoja blogini ei kerää, satunnaiset kulkijat googlaavat itsensä lukemaan joitain mielipiteitä ja sukulaiset ja kaverit pysyvät kärrryillä, mitä elämässäni tapahtuu. Ketään ei kiinnosta kaikki, mitä täällä jauhan. Ehkä sentään minua itseäni. :D

Blogit ovat minusta kiinnostavin anti sosiaalisessa mediassa. Muutamia blogeja seuraan jutusta juttuun, monissa piipahdan etsimässä jotain (ruoka/askartelu/käsityö/puutarha yms blogit) tai kiinnostavan otsikon/teeman perässä.

Irc-galleriassa olin aluksi ja hylkäsin sen samoihin aikoihin, kun siirryin facebookiin. Veikkaan, että vuonna 2007. Facebook on minusta näppärä moniin asioihin, mutta kasvoi aivan liian hankalaksi. Säännöt muuttuvat jatkuvasti eikä koskaan voi olla oikein varma, mitä tietoja siellä itsestään jakaa. Niinpä vuonna 2010 lopetin facebook-tilini ja olin muutaman viikon facebook-lakossa (niin pitää tehdä, jos haluaa, että tili tuhotaan lopullisesti. Tuhottiinko se, en tiedä.). Sitten perustin uuden tilin, jossa minulla on 40 kaveria. He ovat kaikki sukulaisiani tai läheisiä ystäviä ja kavereita. Ihmisiä, joille ilmoittaisin kuolemasta perhepiirissä tai syöpäkasvaimesta. Tilapäivitykset voivat olla henkilökohtaisia ja mieluusti luen toisten henkilökohtaisia päivityksiä ja selailen kuvia. Julkisesti minusta saa tietoonsa, että olen varmaan käynyt Ruotsissa ja hautajaisissa ja olen ilmeisesti hankkinut uuden Nokia-puhelimen maaliskuun loppupuolella.

Erilaisia facebookin ryhmiä vähän karsastan. Vaikkakaan muut ryhmän jäsenet eivät pääse näkemään tietojani tällä hetkellä, niin koskaanhan sitä ei tiedä milloin naamakirja päättää muuttaa systeemiään. Tai lipsauttaa vahingossa. Voi olla, että karsastan niitä turhaan.

Twitteriä olen käyttänyt muutaman kuukauden ja tässä infoähkyssä pidän sitä aivan loistavana palveluna. Siellä ei voi jaaritella. Käytän sitä uutisten ja tapahtumien seuraamiseen, sieltä on myös hyvä seurata, mitä telkkarissa tai muualla mediassa tapahtuu. Kai siinä on jotain yhteisöllisyyttä, kun mainostauolla tsekkaa, mitä muut ovat twiitanneet vaikkapa Hyvistä ja huonoista uutisista (#hhu). Toivoisin kovasti, että politikot ottaisivat twitterin omakseen. Stubb twiittaa aika hyvin: kertoo missä menee työkuvioissa, mutta myös kevyempää vapaa-aikaa, joka ei kuitenkaan haittaa. Twitter ei ole fb:n tilapäivitykset. Ja tosiaan onneksi twitterissä ei voi jaaritella.

Yksi suosikeistani twitterissä on Yle Tiede. Se twiittaa jopa kymmeniä kertoja päivässä, hyviä twiittejä, joissa on linkki aiheeseen (voi olla siis Ylen uutinen, youtube, Guardianin uutinen, jne). Se tavallaan seuloo minulle valmiiksi valtavan määrän populaaria tiedeuutisointia, joista voin valita kiinnostavimmat. Tyyliin "Tutkimus: Venuksessakin lienee Revontulia", "Valaita ei välttämättä tarvita enää hajuvesien tekoon" tai "Tässä Suomen pahin uhkakuva: viiden minuutin sota".

Hesari twiittaa ok, mutta Keskisuomalainen on välillä surkea. Ensinnäkin aluelehden toivoisi keskittyvän vain omaan alueeseensa. Twiitit ovat välillä epämääräisiä tyyliin "Mitäs sanotte tästä"+linkki. En minä klikkaa, jos et kerro mistä on kysymys.

Jos olisin politikko tai joku tärkeä, niin varmaan pitäisi asiablogia ja käyttäisin twitteriä päivittäin ja linkkaisin twitteristä blogiin. Naamakirjasivu olisi sitten tarkoitettu vain omalle väelle. Tai sitten naamakirjassa voisi olla oma yhteisösivu, jossa on hyvä jakaa linkkejä.

Useista kansanedustajista on saksankielinen wikipedia-esittely nimeään kantavalla yhteisösivulla (saksahan on valtakieli, jota käytetään suomalaisssa politiikassa, eikö?), siinä kaikki. Tai sitten heillä on fb-profiili, mutta eivät jaa mitään. He siis ovat sosiaalisessa mediassa! Wuhuu!

PS. Twittaamisen aloittaminen on vähän hankalaa. Siellä kun näkee, että seuraajia on vaikkapa 10, niin mitäpä sitä haluaisikaan sanoa tälle suurelle yleisölle. Löydät minut twitteristä joko omalla nimelläni tai nimimerkillä Pyjama79.

PPS. Ilmianna ihmeessä hyvä ja kiinnostava twiittaaja, jos sellaisen tiedät.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Ei haise!

Olen ollut nyt pari viikkoa kipeänä. Ensin oli kurkunpääntulehdus. Viime viikolla maanantaina kävin lääkärissä, joka totesi, että kestää vielä pari päivää. Kurkkukipu alkoikin hellittää jo viikko sitten, mutta sitten alkoikin lihaskivut ja kurjuus. Nyt on jäljellä enää räkätauti. Joten eiköhän se tästä. Palkattomat vapaat on nyt nautittu, joten enköhän parane ja pääse töihin tiistaina.

Tänään tajusin, että olen menettänyt hajuaistin kokonaan. Tällaista ei ole koskaan ennen käynyt. Tokihan flunssassa aina vähän huonommin haistaa, mutta leipoessa huomasin, että kaneli ei tuoksu miltään. Etikkapullon heiluttelu nenän alla: ei mitään. Kun siivoilin keittiötä, päädyin availemaan myös vähän viemäreitä, kun mies-parka teki aamupalaansa. Enhän minä tajunnut, että se haisee. Nyt voikin siis tehdä kaikki kuvottavan hajuiset hommat.

Tein banaani-porkkanakakun, pitää kysyä muilta miltä maistuu. Taikina ainakin maistui pelkältä rasvalta ja sokerilta, kaikki muu jäi maistamatta. Olisipa aivan kauheaa, jos hajuaisti ei tulisikaan koskaan takaisin. Enkä nyt mieti sitä, että en  haistaisi palaneen käryä tai kaasuvuotoja, vaan herkkuja!

Hyvää pääsiäistä!

torstai 29. maaliskuuta 2012

Tunnustus

Kiitos Zirkonellalle tästä tunnustuksesta!

Tunnustukseen kuuluu seuraavat kolme tehtävää.
1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti tämän awardin.
2. Kirjoita viisi random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä award 5 blogille/bloggaajalle.


Tätä ette ehkä tienneet:
1. Tykkään kovasti musikaaleista. Olen nähnyt muun muassa musikaalit Daddy Cool, Fame, We will rock you, Maija Poppanen ja Edith Piaf.
2. Lukioikäisenä kävin askartelukerhossa, jossa muut osallistujat olivat ala-asteikäisiä.
3. Nuoruuden haaveammattini olivat toimittaja ja äidinkielen opettaja.
4. Sain erään vuokra-asunnon, koska satuin liftaamaan asunnon omistajan miehen kyytiin.
5. Olen käynyt ennustajalla.

Ja sitten eteenpäin:
Heidille
Outille
PiHille
Majan Mollalle
Puuhikselle

Mukavaa torstai-iltaa!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Ehdotuksia telkkarityöläisille

Olen ollut kipeänä muutaman päivän ja olen muuttanut sohvalle asumaan. Televisio on ollut auki todella paljon. Kanavia surffatessa on noussut mieleeni muutamia ideoita.

Ensinnäkin mainoksiakin voisi alkaa mainostaa. Tyyliin: pitsaperjantaigrandiosapitsamainos joka arkipäivä kello 18:32 Nelosella. Muista katsoa. Lisäksi ohjelmien päällä mainostetaan liian vähän. Siellähän on nykyään vain pieniä mainoksia ruudun yläkulmassa kanavien omista nettipalveluista (tämäkin ohjelma katsottavissa ruutu/katsomo jne -palvelusta) sekä myöhemmin samalla kanavalla tulevia ohjelmia. Mutta ihan hyvin Citypuutarhuri-ohjelmassa voisi alarivissä kulkea palkki, että paikallisesta Plantagenista saa kukkamultaa ja ituja halvalla.

Televisiosta piti tulla interaktiivinen. Voisi olla hyvinkin sellainen toiminto, että halutessaan voisi hankkia imukupeilla toimivan jousipyssyn tms. jolla voisi ampua ärsyttävää hahmoa telkkarissa. Jos alkaa ottaa vaikka päähän se ruikuttava noupadi, joka muutaman tunnin välein itkee, että kun me tuotteistettiin meidän lapsi, niin nyt kaikki luulee, että me tuotteistettiin meidän lapsi, niin häntä voisi halutessaan ampua imukuppipyssyllä ja siitä välittyisi tieto kanaville. Ja kun on riittävästi saatu osumia samalle henkilölle, niin kyseinen henkilö laitettaisiin vaikkapa häpeäpaaluun Lohjan torille viikoksi. Vähän niin kuin toiminnallinen "en tykkää" -nappi.

Nuo mainokset muutenkin alkavat olla jo todella outoja. Sen yhden radiokanavan Kimmo Vehviläinen vierailee Myllyn Paras -mainoksessa ihan kuin se olisi joku ohjelma, lopputekstit ja kaikki. Ylipäätään mikseivät radiokanavien tyypit pysy radiossa? Tuliko ne kateellisiksi, kun kukaan ei tiedä, miltä niiden pärstä näyttää. Pirkan vastaava mainos sen sijaan on ohjelma, se lukee ihan ohjelmatiedoissa. Saako telkkariohjelmaan tunkea niin paljon mainosta kuin haluaa, kunhan siellä yläkulmassa lukee hetken ajan "ohjelma sisältää tuotesijoittelua"? Mainostajien nimet tunkevat jo telkkariohjelmien nimiinkin. Eikös Valiolla ole joku ohjelma?

Seksiä kuulemma tihkuu joka tuutista. Ei meidän kanavilta. Sen sijaan ruokaa ja sisustusta/remontointia riittää. Sen sijaan ihmettelen kovin sitä, että Liviltä tulee koko ajan joitain koiraohjelmia, ketä ne kiinnostaa?

Televisio, sen ohjelmat ja ohjelmien tuijottaminen on niin mielenkiintoinen ilmiö, että siitä riittäisi pohdittavaa pitkäksi aikaa.

Toivon mukaan paranen pian ennen kun sahaan oman käteni irti.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Sairasta!

Olen kipeä. Torstaina alkanut kurkkukipu äityi viikonlopun aikana, etten sanoisi, helvetilliseksi. Omituiseksi taudin teki minusta se, että ei ole kuumetta (pari kertaa mittarin patsas kohosi sentään aavistuksen verran 37°C:n yläpuolelle, mutta ei muuta), ole nuhaa, ei ole yskää ennen kuin nyt monen päivän päästä ihan vähän, kun kurkkua kutittaa ja limaa kertyy, niin tuntuu, että pitäisi ihan vähän yskäistä, mutta ei oikein pysty. Nielussa ei ole peitteitä, punaisuutta tai turvotusta. Kaulalla ei ole mikään turvonnut. Kurkkukivun lisäksi tuntuu siltä, että nielaisun jälkeen tuntuu siltä, että henkitorvi ei aukea normaalisti. Eli tuntuu siltä kuin tukehtuu. Muutenkin kurkkua kuristaa.

Laryngiitti, totesi lääkäri. Viruksen aiheuttama kurkunpääntulehdus, tunnistaa kuulemma tuosta äänestä, jonka päästää yskiessään. Netistä jostain luin, että kuulostaa hylkeen haukkumiselta. No joo, ehkä siltä sitten. Netistä lueskelin myös, että on siis yleensä lasten sairaus (ennen kun kukaan irvailee, niin haluan muistuttaa, että sisareni sairasti maalaislasten taudin Lontoossa asuessaan :D) ja on toisinaan niin pelottava, että vanhemmat soittaa ambulanssia, kun luulee, että lapsi tulehtuu. (Siitä lienee lisänimi valekuristustauti.)

Onko tämä nyt onneksi, mutta mulla on tosi kovien stressien ja ahdistusten aikaan yleistä, että kurkkuun tulee palan tunne ja tuntuu vielä lisäksi siltä, että tukehdun, joten olen oppinut rauhoittamaan itseni hengittämällä nenän kautta. Onneksi.

Kun olen kipeä, niin olen sitten todella kipeä. Tiedättehän, miten jotkut sairastavat tyynenrauhallisesti ja toisista tulee ihan vauvoja ja kurjia ja kuolemankipeitä. Minä olen just tollainen jälkimmäinen. Olen miettinyt, että johtuuko sellainen siitä, että on matala kipukynnys. Tosin en tiedä, miten kipukynnyksiä mitataan, mutta monesti olen saanut kuulla, että jollakulla on korkea kipukynnys. Pitää seuraavan kerran kysyä, miten joku on saanut selville, että kynnys on korkea. Tästä saattaisi kehkeytyä kivun olemuksen pohtimista, mutta jätän sen muille. Mutta ajattelin, että kun tunnen maailman parhaiten ihollani. Toiset luottavat näköaistiin, toiset kuuloon, minä menen niin kuin parhaimmalta tuntuu. Jotkut ihmisethän eivät leikkaa alimmista vaatteista lappuja irti, ilmeisesti ne eivät niitä haittaa. Jos tuntee hyvin, niin olisiko sitten matala kipukynnys?

Toisaalta en ole elämäni aikana tainnut kauheasti sairastaa. En muista, sairastinko lapsena. Tosin olin ala-asteella joka toinen vuosi poissa koulukuvasta, koska olin kipeä, mutta oliko se vain huonoa tuuria. Teininä ja nuorena aikuisena en ainakaan sairastanut, mutta nyt viime vuosina tuntuu, että on jatkuvasti ollut jotain. Lämpöilyä, joka kestää kuukausisotalla. Elämäni ensimmäinen poskiontelon tulehdus, joka laajeni otsaonteloihin ja kesti viikkosotalla. Keuhkokuume, joka vei mehut pariksi kuukaudeksi. Viime syksyn mahatautirypäs, neljä-viisi mahatautia, joista yksi ripuli kesti toistaviikkoa. Mieluusti ottaisin sellaisen viiden päivän flunssan, nokka tukossa, yskä ja 38°C kuumetta ja se olisi siinä. Sellaisia ei vaan ole juuri ollut.

Mies oli vasta kuusi viikkoa kipeänä. Ensin ilmeisesti mykoplasma ja siihen päälle joku flunssa. Ihme kyllä en saanut niitä. Ja toivotaan, että mies (ja sisko ja sen lapset) selviää ilman tätä pöpöä.

Kuten huomaa, niin ärsyttää. Olen kaiken lisäksi palkattomalla vapaalla töistä pääsiäiseen asti. Mulla on ollut niin hemmetisti kouluhommia, että ajattelin, et saan tän viikon keskittyä niihin ja ensi viikolla vähän levätä (tosin sielläkin on yksi tentti keskiviikkona, mutta sen jälkeen).

Pysykää terveinä!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Hirvittävä kuorma

Tässäpä dokkari, jota suosittelen vahvasti. Se pelottaa, kuvottaa ja kauhistuttaa. Pistää miettimään, että millainen koelaboratorio täällä onkaan käynnissä ja mitä tästä kaikesta seuraa. Kestää 1,5 tuntia, joten varaa aikaa. Dokumentin nimi on Kemikaalikuorma, ja se on katsottavissa Areenassa vielä reilut kolme viikkoa.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Uusia puhelimia

Minun edellinen puhelin hajosi jo jokin aika sitten. Siihenhän tuli kaikkia villejä vikoja. 3/4 näytöstä kääntyi 180° ihan varottamatta. Värit vaihtuivat negatiiviksi.  Sen puhelimen sai kuitenkin äänettömälle, toisin kuin pari aikaisemmista. No, siinä vaiheessa, kun näyttö pimeni lopullisesti ei ollut enää mitään tehtävissä. En suinkaan sännännyt kauppaan ostamaan uutta, vaan kaivelin kaappejamme, että olisiko olemassa vielä jokin puhelimenraato käytettäväksi.

Olihan siellä Sony Ericsson. Miehen edellinen puhelin. En tiedä, miten vanha se oli, mutta poistettu käytöstä kuusi vuotta sitten. Ei oikeastaan mitään vikaa, akkukin ihan kelpo kunnossa. (Tarkistettu. Malli on J300i ja ilmeisesti kyseinen malli tuli keväällä 2004.)

Tässä viikon, parin sisällä perheessämme on kiroiltu puhelimia. Miehen puhelin muuttui lankapuhelinmalliksi, akku ei kestänyt mitään. Minulla taas loppui tekstareiden kirjoittelu, kun näppäimet eivät enää toimineet.

Minä menin Expertiin. Ei ollut paljoa kriteereitä. Haluan puhelimen, joka kestää ja jossa on säädettävä torkku ja hintaa alle 100 euroa. Tietenkin myyjä esittelee 109 ja 149 euron puhelimia. Savolaisen kuluttajan kielellä alle 100 euroa voisi kuvitella tarkoittavan esim 69 euroa, mutta kaupassa pitää puhua myyjän kieltä. Jos olisin halunnut max 69 euroa maksavan puhelimen, niin olisin kysynyt, että millaisen puhelimen saan viidelläkympillä.

Myyjä esittelee hienoja ominaisuuksia, minä olen kiinnostunut vain siitä, että torkku varmasti säädettävä. Ja saahan puhelimen varmasti täysin äänettömälle. Se herättää aina hämmästystä. Älkää näyttäkö hämmästyneiltä. Minulle on myyty sellainen puhelin. Kahdesti. Myyjä lupaa minulle kalliimman puhelimen satasella. Vähän kepulikonstein. Että maksan puhelimesta ensin 52 euroa ja otan Soneralta pöytälaatikkoliittymän kahdeksi vuodeksi 1,99 euroa kuussa. Tasan satanen. Eli vähän kuin osamaksulla. Mikä on minusta kaikkein hölmöin tapa ostaa puhelimia tai mitään, jonka hintaa mitataan maksimissaan sadoissa euroissa. Myyjä näyttää oman puhelimensa yläkulmaa: Saunalahti. Hänellä on samankaltaisella tarjouksella ostettu puhelin, mutta Saunalahden liittymä; laskuja ei kuulemma tule alvariinsa, vaan vasta sitten, kun sitä on kertynyt. Ei tarvitse rassata itseään kuukausittaisilla kahden euron laskuilla.

Olkoon menneeksi. Sitten muistan, että minähän olen Soneran mustalla listalla enkä saa heiltä liittymää (kyseessä ei ole luottotiedot, vaan paljon villimpi asia, mutta se on toinen tarina se). Oikeastaan Soneran pitäisi olla boikotissa. Liittymä avataan miehen nimellä.

Olen jo tuossa vaiheessa niellyt jo aivan liian monta periaatettani, että eiköhän tämä kännykkä ole verimetalleista valmistettu aasialaisten pikkulasten käsin.

Mutta itse puhelimeen.

Siinähän on siis paljon muutakin kuin säädettävä torkku. Ensinnäkin vaihdettava takakansi. Ihan oikeasti, myyjä mainitsi siitä. Voin olla yksilöllinen, valitsenko harmaan, pinkin vai vihreän. (Otin pinkin.) Puhelimessa on niin paljon asioita, että aluksi en meinannut löytää mitään. En tarvitse noita asioita, mutta kun ne nyt kuitenkin on minulla, niin eikö ole vähän haaskausta, jos en käytä niitä? Kyllä ne ovat ovelia. Kun on videokameraa, yhteisöt-palvelua, karttapalvelua ja ties mitä ovia, niin nyt totun niihin ja ensi kerralla vaadin jo, että ne palvelut todella toimivat.

Vähän nimittäin aavistelinkin, että tämä puhelin ja tietokone eivät ole hyvä pari. Se vaatisi parikseen mieluusti PC-laitteen. Puhelimeen olisi olemassa esimerkiksi ohjelmistopäivitys ja sen voi ladata PC:n avulla. Tietokoneelle ei ole ohjelmaa tätä varten. (Jos viitsin, niin käyn kysymässä saisiko kaupasta palvelua ja tekisivätkö he sen puolestani.)

Kokeilin, onnistunko siirtämään kameralla otettuja kuvia tietokoneelle. Yritin lähettää niitä bluetoothilla. Puhelin sanoo olevansa piilossa eikä sitä ei pitäisi huomata noin vain. Voin ilmeisesti olla huolettomin mielin. Tietokone huomaa puhelimen ja sanoo, että yhteys muodostettu. Puhelin miettii aikansa ja sanoo, että yhteyttä ei voida muodostaa. Yritän monta kertaa eikä onnistu. Ehkä se puhelin suuttui siitä, että tietokone löysi sen, vaikka olikin piilossa.

Entä perinteisemmällä tavalla. No, tökkään puhelimen piuhalla kiinni tietokoneeseen. Puhelin alkaa höpötellä jotain ohjelmasta (joka on siis sille PC:lle olemassa). Tietokone avaa iPhoton kuin puhelin olisi kamera ja kysyy, mitkä kuvat haluan siirtää. Kysyy vielä, haluanko poistaa kuvat laitteesta. Ei ongelmaa.

Että sellaista jenkkaa.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kuulumisia laajan vuoren kupeelta

Nyt ei tule politiikkaa, nyt tulee kuulumisia.


Kevät tulee ja mieli piristyy. Makuuhuoneessa on niin iso ikkuna, että sitä peittää kaksi paria verhoja. Vain toiset niistä ovat pimennysverhot. Muutamassa viikossa selviää, että pitääkö hankkia lisää pimennysverhoja vai saanko nukuttua. Talitiaisen laulu kuuluu kammariin.

Koulussa on ollut mukavaa, joskin kiireistä. Ympäristölabrakurssi on ollut kiinnostava, samoin orgaaninen kemia. Sitä jatkan toisenkin kurssin verran. Ilmansuojelusta sain kakkosen. Työn alla on myös ekotoksikologiaa sekä tieteen etiikkaa. Tänään piti alkaa energiajärjestelmät, mutta luennot peruuntuivat. Alkanee sitten ensi viikolla. Pian alkaa kiinnostavan kuuloinen kurssi: ilmasto- ja globaalimuutos. Se onkin ensimmäinen kurssi, joka pitää tehdä tenttiä myöten englanniksi. Oppisikohan tuota englantia kunnolla ikinä?

Yhden parityön raportin palautuspäivä meni vahingossa ohi ja siitähän seurasi kauhea stressi. Piti ihan yöllä herätä pohtimaan asiaa. Kuuluu ilmeisesti sukumme verenperintöön, että öisin mietitään. Mutta miten osaisi elimistölleen selittää, että maailma ei kaadu noin pieniin asioihin.

Tänään teen kortteja, käyn ostamassa paistokasarin (meidän kovanaamapaistokasari meni huonoksi kahdessa vuodessa, olen TODELLA pettynyt) ja tapaan toivon mukaan kaverin Savosta (ja siskoni tietenkin). Huomenna on vuorossa hippohiihto, saa nähdä, saanko osallistua vai pitääkö tyytyä kannustamaan.

Komeampi puoli perheestämme on sairas. On ollut jo viitisen viikkoa. Välillä oli jo parempi, kävi töissäkin muutaman vuoron, mutta tänä aamuna nousi kunnon kuume. Lääkäri epäili uutta virusta. Tämä on merkillinen tilanne meillä. Mies ei ole saanut yhtäkään minun kymmenistä pöpöistäni (esim noin viisi mahatautia viime syksynä, muistelen niitä edelleen kauhulla) yhdessäelomme aikana. Nyt hän on ollut noin kauan kipeänä. Ja uskaltaako tätä edes ääneen sanoa: minä en ole sairastunut. Jipii! Olen saanut jostain vastustuskyvyn.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Pari ajatusta polttareiden järjestämisestä

Pakko kirjoittaa muutama sana polttareista. Minusta tuntuu, että tänä päivänä tulevan morsiamen hartain toive ei ole se, että ettehän nolaa minua polttareissa. Nolauspolttarit kun taitavat olla onneksi so last season! Sen sijaan toive on se, että ettehän riitele ja tappele polttareita suunnitellessanne. Mutta onneksi 15 ihmistä osaa sulassa sovussa järjestää yhdet juhlat!


Polttariseurueeseen mahtuu aina joku lapsuudenystäväbestis, jolle tuleva morsian on likipitäen ainoa ystävä ja tämä ihminen on valmis tekemään viikkosotalla suunnitelmia ja järjestelyjä polttareita varten. Jostain syystä hän olettaa sitä samaa muilta, vaikka tietää olevansa paras ystävä ja parhaana ystävänä tietää kaiken ja oikeastaan saa päättääkin kaiken. Muiden ideat on ihan tyhmiä. Ja oikeastaan minähän olen jo varannutkin kaiken, kunhan vaan muodon vuoksi kyselin muiden ideoita.

Sitten polttariseurueessa on morsiamen toinen hyvä ystävä, joka mittaa asiat yleensäkin rahassa. Ja koska hän on yksin asuva lääkäri-lakimies-pörssibisnesnainen, niin hänen mittansa on pidempi kuin monen muun vieraan. Hän ainakin arvostaa morsianta niin paljon, että hän haluaa satsata niihin ainakin tuhat euroa. Ja ehkä vähän enemmänkin, eihän tuo ole kuin hyvän kassin hinta. Ja muistaa sanoa sen ääneen. Morsian on hänelle niin tärkeä, että kyllä hän haluaa tähän hyvään ystävään satsata.

Eräs ystävistä (ehkä sinkku tai elänyt susiparina vuosikausia) tuntuu järjestävän omia polttareitaan. Minä niin tykkäisin svyänmerensukelluksesta ja kani-agilitystä, eihän se mitään, että morsian pelkää vettä ja on allerginen otuksille. Pelkääköhän tämä vieras sitä, että ei koskaan pääse naimisiin?

Luonnollisesti mukaan on tulossa myös sulhasen serkun vaimo, joka ei vastaa viesteihin eikä kommentoi mitenkään. Kun kaaso hänelle viimein soittaa, niin naisesta saa nyhdettyä sen verran irti, että kyllä tämä on tulossa paikalle.

Mukaan tulisi mielellään myös morsiamen lapsuudenystävä, joka asuu kuudensadan kilometrin päässä. Hänellä menee muutenkin matkoihin ja yöpymisiin rahaa, ja kun muutenkin on vähän tiukkaa, kun on kuusi lasta ja mies jäi juuri työttömäksikin ja tänä kesänä olisi seitsemät muutkin polttarit plus silmä- ja selkäleikkaus.

Yksi polttareiden suunnittelijoista on kaveri, josta ulkopuoliset ihmiset miettivät, että elääkö hän oikeasti tässä yhteiskunnassa ja selviää omasta arjestaan hengissä. Hänen mielestään yhtenä kesäisenä lauantaipäivänä voi ihan hyvin riippuliitää, käydä ponirekiajelulla maaseudulla, tehdä muutaman basehypyn kerrostalojen katolta, meloa, maalata ja mambota ja sitten vielä saunaan ja diskoon. Ja kaikki sadalla eurolla. Ai mitä, pitäiskö muka ruokaakin varata aikaa ja rahaa? No, ihan hyvinhän me teleportataan koko remmi minuutissa sieltä maaseudulta keskustaan saunaan.

Jos minä vielä joskus järjestän jonkun polttareita, niin tekisin niin, että ennen kun mitään on alettu suunnitella, niin kysyisin kaikilta, kuinka paljon kukin haluaa polttareihin sijoittaa. Jokainen kertoo asian toisistaan tietämättä ja kukaan ei saa sitä kenellekään muulle kertoa. Sitten meillä on budjetti, jonka jälkeen voidaan alkaa suunnitella ohjelmaa. Ja voin muutes nyt paljastaa, että kun jokunen vuosi sitten järjestin polttareitä, niin kaikki vieraat eivät maksaneet siitä rahallisesti saman verran. Ihan vaan koska minusta niin oli reiluinta.