torstai 24. helmikuuta 2011

Isot luvut vaativat isoja tekoja

Joskus on vaikea hahmottaa asioita. Kuten vaikka energian kulutusta. Esimerkiksi Suomen energian kulutus on kaiketi noin 411 TWh eli terawattituntia. Aika iso luku, moni ei edes muista montako nollaa terassa on. (Tietokonemaailmasta muistamme, että teran ja megan välissä on vielä giga, ja jokainen on aina tuhatkertaa edellistä suurempi luku.) Tai että Suomen sähkönkulutus oli pari vuotta sitten noin 80 TWh. Onko se paljon vai vähän? No, lamavuosi, joten kulutettiin vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Kun koko Suomen sähkönkulutus jaetaan asukkaiden kesken, niin jokaisen siivuksi jäi vuonna 2009 noin 15 megawattituntia. Megawattitunti kuulostaa jo tutulta, mutta eikös se ole aika iso luku sekin?

Kuten olen joskus jo kertonut, niin meillähän ei ole niitä energiansäästölamppuja. Sain juuri tasauslaskun edellisestä kodistamme, jonka mukaan vuositasolla olemme kuluttaneet noin 2400 kilowattituntia sähköä. Oli aika vaikea löytää keskivertokerrostaloasukkaan vuosikulutusta, mutta löysin jostain luvun 2600 kilowattituntia 75 neliön asunnon asukkaiden kulutukseksi. Meillä oli pari neliötä pienempi asunto, mutta vaikuttaisi, että olisimme siinä suunnilleen keskiarvossa.

Motivan sivuilta lukaisin, että energiansäästölampuilla voisimme vähentää sähkönkulutusta vaikkapa 165 kilowattituntia vuodessa, jos vaihtaisi viisi lamppua energiansäästölampuiksi. Kuvitellaan että jokainen suomalainen saisi vähennettyä tuon määrän (vaikka eihän meillä kaikilla omia lamppuja ole, vaan perheen yhteiset.) Onhan se ihan merkittävä vähennys, tuntuu jo hiukan sähkölaskussakin. Mutta kun sitä vertaa koko maan sähkönkulutukseen, niin sitten se kutistuukin yhden prosentin kokoiseksi säästöksi. Yksi ainoa pikku prosentti. Aika harmillisen vähän.

Syy on tietenkin siinä, että valtaosa sähköstä (ja muustakin energiasta) kuluu jossain muualla kuin kotona. Koti- ja maataloudet käytti sähköstä 30 prosenttia, metsäteollisuus ja palvelut kumpikin yli 20% siivusta. Ja pitää muistaa, että kaikki hankkimasi tossut ja tietokoneet ovat kuluttaneet sähköä siellä missä ne on valmistettu, ei Suomessa.

Mitä veikkaat, kuinka paljon Suomessa kulutettiin sähköä vuonna 1970? Suomessa oli tuolloin noin 4,6 miljoonaa ihmistä? Mieti ihan rauhassa, mitä suuruusluokkaa se on ollut. Vastaus on kommenteissa.

Mitä haluan siis sanoa? Että vaihda ihmeessä ne energiansäästölamput, osta energiaa säästävä pesukone, kun olet konetta vaihtamassa ja niin edelleen. Mutta älä tuudittaudu siihen, että olet silloin tehnyt tarpeeksi. Valitettavasti emme ole. Muistan lukeneeni jostain sellaisen jutun, että kannettavan tietokneen jokin tietty komponentti on vaatinut energiaa tekovaiheessa enemmän kuin tietokone itse kuluttaisi, jos se olisi kolme vuotta putkeen päällä. Haastan siis miettimään, voisiko tavaroita ostaa vähemmän? Sillä tavalla säästäisi maailman sähkönkulutusta.

1 kommentti:

  1. Ja sähkönkulutus oli vuonna 1970 Motivan taulukon mukaan noin 20 TWh. Eli vajaa neljäsosa siitä mitä nykyään.

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.