torstai 4. marraskuuta 2010

Neljän juuston makaroonilaatikko

Vuosia sitten tajusin, että minun olisi hyvä istua (tai maata) puolisen tuntia joka päivä paikallaan tekemättä mitään. Siis ei mitään telkkarin katsomista tai musiikin kuuntelua tai meditoimisen yrittämistä. Ihan vaan istua, olla ja rauhoittua. Miten sitä rakentaakaan elämästään niin kiireistä, että ei ehdi mitään. Hyvä, että muistin nyt tuon oivallukseni. Tämä pimeä vuodenaika on juuri oivat hetki ottaa käyttöön vanha tuttu keino.

Laitoin juuri neljän juuston makaroonilaatikon uuniin ja televisiossa pauhaa joku sota. Todennäköisesti toinen maailmansota DVD:ltä. Minä olen viettänyt viime päivät pääsääntöisesti Central Perkissä. Frendien tahtiin voi sopivassa suhteessa itkeä ja nauraa. Naurua vähän enemmän kuin itkua.

Voikaa hyvin!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä; oivallus ja makaroonilaatikko. Mitä juustoja käytit?

    VastaaPoista
  2. Jämät pecorinosta ja parmesaanista, lähijuustoa Äänekoskelta eli Auraa sekä... minkähän merkkistä kermajuustoa meillä oli? Ei ollut Oltermannia, mutta jotain samankaltaista. Lisäksi siinä oli useita lusikallisia valkosipulimurskaa. Oli meidän molempien mieleen!

    P

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.