lauantai 4. kesäkuuta 2011

Tuhlattu päivä

Aamulla söin pienen kulhollisen spelttipuuroa ja luin lehteä. Sitten ihan yllättäen keksin lähteä lenkille. Sitä ei olekaan aikoihin tapahtunut. Olipa mukava hölkkäillä pitkin lähikatuja aikaisin aamulla, kun liikkeellä oli vasta muutama koiran kuljettaja sekä juhlapukuinen teini. Hyvissä ajoin olivat lähteneet koulun juhliin.

Ja tänään on viimein aloitettu palstalla myllääminen! Laitettiin useita rivejä porkkanaa, kelta-, puna- ja hopeasipulia, retiisiä ja ruiskaunokkeja. Olipa aivan ihanaa myllätä pellolla.

Anopin luona oli pihalla kovasti ihailtavaa. Muun muassa huumaavat omenapuut. Siellä käytiin eilen. Mukaan saatiin myös vähän siemenperunoita, joita ei siis vielä ehditty tänään laittaa maahan.


Makkara/salaattilounas syötiin pihalla grillin ääressä siskon, lasten ja vanhempieni kanssa. Ja ruoan kruunasi mokkapalan, nam. Ja kun vielä ruoan päälle luin jonkin aikaa kemiaa (maanantaina olisi vielä yksi tentti), niin iltapäivällä olin ihan poikki eikä huvittanut enää mikään. Askartelin yhden kortin ja menin siskon luokse katsomaan Shrek kakkosen. Ja lojuin vaan iltaan asti. Eli hyvin tuhlattu päivä!

2 kommenttia:

  1. Mitä sinä oot tehnyt tuolle omenapuukuvalle? Eihän se voi olla noin hieno ilman mitään fiksauksia... ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Outi! Nyt voin rehellisesti sanoa, että en ole tehnyt kuvalle mitään. En ole edes kääntänyt tai rajannut kuvaa kuvanoton jälkeen. :D Nappasin muutaman kuvan anopin ihanasta puutarhasta ja luonto oli suonut noin kauniin värisen taivaan perjantaiaamuna! Ja minä vaan olen niin hyvä kuvaamaan! :P

    PS. Klikkasithan kuvan isommaksi, on isona vieläkin komeampi.

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.