lauantai 18. kesäkuuta 2011

Pikapäivitys

Minulla on ollut härdelliä. Olen kuitenkin hengissä ja hyvissä voimissa. Kolesteroli ja verensokerikin olivat molemmat hyvissä lukemissa.

Olemme kirjoittaneet kauppakirjat mukavasta rivarikolmiosta: kahdessa tasossa, 79 neliötä, pieni takapiha ja sauna. Emme aio suuremmin remontoida. Vapautuu lokakuun alussa. Eli vielä kerran muutamme ja sitten toivon mukaan asumme samassa osoitteessa pitkään.

Töissähän kävi niin, että sain uusia tehtäviä ja vastuita, niitä opetellessa on mennyt aikaa ja energiaa. Mukavaa kyllä on!

Viikko sitten järjestettiin ystävälle vauvakutsut. Olivat oikein onnistuneet. Sankari taisi tykätä ja meillä muillakin oli kivaa. Oli pientä ohjelmaa, lahjomista ja grillausta (sekä itsellemme syömistä, että nahkojamme, sen verran hyvä auringonpaiste oli). Jälkkäriksi oli ystävän äidin tekemä mansikkakakku. Nam!

Askarteluja ei ole nyt esitellä. Ehkä tänä viikonloppuna saan jotain aikaiseksi, joko kotona tai sitten tänään iltapäivällä, kun menen kälyn luona käymään.

Uudesta hallituksesta en taida sanoa mitään. Hallitusohjelmassa oli hyvää se, että osaa kaikkein köyhimmissä autetaan ihan mukavasti. Pettynyt olin siihen, että opintotuki sidotaan indeksiin vasta kolmen vuoden päästä. Ydinvoima-asia on hyvä, mitenköhän vielä saataisiin ihmiset ihan oikeasti säästämään energiaa (nimimerkillä muutan kohta kolmanneksen isompaan kotiin). Jospa vaan pidetään mielessä, että ei hankkisi enää yhtään turhaa tavaraa.

1 kommentti:

  1. Blogissani on sulle jotain:
    http://outinonnenkipinoita.blogspot.com/2010/10/tunnustuksia-minulle-ja-viela-kaksin.html

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.