perjantai 17. joulukuuta 2010

Voi tätä riemua!

Töiden jälkeen piipahdin siskon luona. Lasten päiväkodissa oli jokin aika sitten tavattu täitä ja nyt piti tutkia siskon päätä, kun oli kuulemma eilen illalla tuntenut jotain omituista päänahassa. Siellä mitään ollut. Sovittiin, että on vaan kuiva päänahka. Sain kuitenkin joulutorttuja omena-kanelihillolla.

Sitten kotiin. Nollaan nykyään melko usein, tai no toisinaan, pääni katsomalla jakson tai pari Frendejä. Nollauksen voisi tehdä myös heittäytymällä sohvalle selälleen, mutta siinä on se vaara, että nukahtaa. Päiväunethan eivät tosiaankaan ole minun juttuni. Ymmärrän, miksi lapset itkevät päiväunilta herätessään, minulla ainakin on niin hirveä olo, että tekisi mieli itkeä. Ensinnäkin saatan olla todella kiukkuinen ja toisaalta kunnolla heräämiseen voi mennä helposti viitisen tuntia.

Nyt sitten pääsin vähän askartelemaan. Tein muutamia hauskoja laatikoita, joihin voi laittaa vaikka karamelleja. Yhden ripustin verhoon roikkumaan. Tuo paperi on siskoni tuoma Englannista. Kokonainen vihkonen 12 tuuman papereita ihanissa nostalgisissa kuvioissa!



Sitten askartelin lahjakortin ja kirjekuoren sille. Mutta koska kyse on joululahjasta, en laita kuvaa. Kauhea kaaos täällä työhuoneessa taas. Järjestyssysteemejä en ehdi nyt ennen joulua luoda, olkoon se joululomani projekti välipäivinä!

3 kommenttia:

  1. Moi! Joko minä kysyin tätä sulta, kun en muista eli mistä ohje tuon rasian tekoon? Kyselee utelias.

    VastaaPoista
  2. Se oli jossain ultimaten esittelyvideossa, mutta ei varsinaisesti ohjeena, vaan nappasin sen siitä käyttämällä kovasti pausea. Mutta siis näin:

    Ota neliön muotoinen paperi. Esim 6", taita kolmeen osaan sekä "vaakaan että pystyyn" eli kaikki taitokset samaan suuntaan (vaikka sisään). Taitoksista syntyy 9 neliötä 2"x2". Sitten tee taitokset joka kulmaan eri suuntaan kuin nuo ensimmäiset taitokset (eli jos ne ekat taitokset ovat sisään, niin kulmataitokset ulos). Ja kulmataitokset tulevat suoraan kulmaneliöiden lävistäjiksi (eli siihen ensimmäiseen taitoksien risteykseen asti). Sitten vaan taitat kulmat sisään. Tosi helppo!

    Ymmärsitkö?

    Pyjama

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.