keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Namilahjoja ja jätetietoisku

Joululahjojen hankkiminen on jännittävää puuhaa. Eilen kävimme siskon lasten kanssa lähikaupassa ostamassa siskolle namia joululahjaksi. Asian piti olla salaisuus, vaikka melkein arvasin, että kovin pitkään salaisuus ei kestä. Kun palasimme reissultamme takaisin, niin nuorempi huusi jo ovelta, että "salaisuus". Vanhempi murtui ensin, vaikka häneen luotin vähän enemmän. Ja koska salaisuus on murtunut, niin kerronpa täälläkin, mitä lapset halusivat antaa äidilleen. Nuorempi valitsi suurimman näkemänsä karkkilaatikon. Vanhempi on ehkä hiukan erikoisuuden tavoittelija ja valitsi pääsiäismunan. Tietenkin.

Tähän aikaan vuodesta meidän kaikkien mielen täyttää jälleen tiukasti kysymys, mihin ne joulukääreet nyt laitetaankaan aaton päätteeksi. Onneksi hesari auttaa ja lainaan tähän vähän sitä niiden avuksi, jotka eivät ko. lehteä lue.

Eli sellofaani energiajakeeseen, alumiinia sisältävää paperia ei saa laittaa energiajakeeseen, joten metallisoitu paperi sekajätteeseen, voimapaperi keräyskartonkiin (ei paperiin, koska väri on kuidun väri eikä sitä saa pois), jos et tiedä ruskeasta paperista mitä se on, niin energiajakeeseen. Entäs kassit? Paperiset sopivat keräyskartonkiin, kunhan poistaa narut yms muoviosat, valkopohjaiset paperinkeräykseen, muoviset tai muovipintaiset energiajakseen. Jos nyt olet aivan varma, että et säästä niitä ensi jouluksi! Käsin tehty paperi paperinkeräykseen. Ja tavallinen lahjapaperi energiajakeeseen (koska se sisältää niin paljon väri- ja painoaineita ja sitä tulee niin paljon, että koko joulun ajan keräyspaperi menisi pilalle ko. määrästä, vähäinen määrä ei pilaa keräyserää.)

Perunat kiehuvat imellettyä perunalaatikkoa varten.

4 kommenttia:

  1. Kylla se salaisuus kesti puolitoista tuntia. Minusta se on aika hyvin jo tuon ikaiselta.

    T

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta hääkuvasta. Se oli upea!

    P

    VastaaPoista
  3. Välillä mietin, tätä anonyymia P:tä. :D Välillä luulen kaverin oleva PL ja välillä PH. Ehkä PL ei käyttäisi sanaa "ihana". :D

    VastaaPoista
  4. Mutta ole hyvä vaan! Meistäkin kuva oli erittäin onnistunut ja on itse asiassa minun itseni käsittelemä ja tulostama. Suurin kiitos kuuluu tietenkin kuvaajalle!

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.