tiistai 24. huhtikuuta 2012

Intohimoinen

Viikonloppu hujahti Peurungassa, Laukaassa. Siellä oli Intohimona Skräppäys -tapahtuma: pöydät pursusivat askartelutavaraa, koristeita, ihania papereita ja pöytien ympärillä käsittämättömän lahjakkaita naisia. Osallistuin yhteen workshoppiin (Birgit Koopseenin maskitekniikoihin) ja se oli todella hauskaa. Siellä syntyi albumi, jonka sain jopa valmiiksikin viikonlopun aikana.


Jokaisen aukeaman vasemmalla puolella on kuva siskonlasten kalastuksesta ja oikella puolella eri tekniikoin koristeltuja sivuja: glimmer mistiä, musteita, maskeja, gessoa. Tein sunnuntaiaamuna vielä yhden ekstrasivun kokeilemalla gesson sijaan lumiainetta. Niin innoissani olin tekniikoista, että tajusin liian myöhään alkaa miettiä sivujen yhteensopivuutta. No, tämä onkin riemun kirjava.

Tapahtumassa pystyi myös shoppailemaan. Onkin aina kiva päästä hiplailemaan kauniita papereita ja koristeita, ja vähän ostoksiakin tein. Mutta melko kohtuudella. Tavaramäärä kasvoi (ja vaihtui) myös sponsorikassin myötä, arpajaisissa sekä rompetorilla.

Viikonlopun aikana skräppäsin kolme sivua. Intoa olisi jäljellä vaikka kuinka paljon, mutta kouluhommat puskevat päälle (melkein kuukauden hommat rästissä, APUA!). Eilen en kuitenkaan alkanut työpäivän jälkeen mitään kemiaa tekemään, vaan skräppäsin tämän:


Mies kommentoi sivun nähtyään, että mitä minä syön. Tärkeä pointti. Syön salamivoileipää, ei mitään valmista kaupan majoneesimömmöleipää, vaan kotona evääksi laitettua. Ja vasemman reunan kangastagin hän tunnisti: oli muutamaa päivää aiemmin irroittanut sen uusista housuistaan ja laittanut roskiin.

P.S. Takapihalla tapahtuu.




4 kommenttia:

  1. Kivan jutun olet sinäkin kirjoittanut aivan mielettömän ihanasta viikonlopusta! Teit hienon albumin, väri vain piristää mieltä :)

    Skräppisivu on myös kaunis!

    VastaaPoista
  2. Albumi näyttää hienolta, mutta tuo leiska on ihan huikea! Aivan ihana <3

    VastaaPoista
  3. minäkin ihmettelin, kun yksi valokuva jäikin käyttämättä, mutta itse en saanut tehtyä lisäsivua.. hieno leiska!

    VastaaPoista
  4. Näyttää kivalta tuo albumi - ei se minullakaan ollut väreiltään yhteensopiva kokonaisuus, kun päädyin kokeilemaan erilaisia väriyhdistelmiä. Riikka muistaakseni panosti täydellisiin sävyihin :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.