perjantai 14. lokakuuta 2011

Aina kannattaa valittaa

Minulle tuli pari päivää sitten Saunalahdelta reilun kuuden euron lasku (6,49é). Lasku oli loppulasku viime talvena (tammikuussa!) lopetetusta mobiililaajakaistaliittymästä. Joku voi muistaa, että se oli se surullinen liittymä, jonka kanssa jouduin taistelemaan viikkosotalla, kun ei vaan toiminut (verenpaineet nousee pelkästä ajattelusta). Tarkistelin tiliotteista, että olin maksanut vielä helmikuussa kuukauden nettimaksun. Vanhoja laskuja ei tietenkään ollut enää tallella, joten en voinut tietää, miltä ajalta se helmikuussa maksettu lasku oli.

Kyllä sieppasi. Mutta valveutuneena kuluttajana en tietenkään maksanut laskua heti, vaan vaadin vähän selvitystä. Lisäsin myös ehkä hiukan ivallisen kysymyksen siitä, että lähetetäänkö laskut tahallaan yhdeksän kuukauden viiveellä, että asiakkaan olisi mahdollisimman vaikea muistaa tilanteita tarkasti.

Plussaa Saunalahdelle siitä, että yhteydenpito sujuu kohtuullisesti netin kautta. En joudu samaan turhauttavaan tilanteeseen kuin Soneran kanssa, että karjun ja kiroilen automaatille. Tällä kertaa vastaus tuli päivässä: Lasku on aiheellinen, mutta koska lasku on lähetetty näin pitkällä viiveellä, päätin asiakaspalveluksellisista syistä hyvittää sen. Voit siis jättää laskun xxx maksamatta.

En tiedä onko niin voittajaolo. Tänään tuli reilun 1200 euron lasku K-raudasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.