Sairasta!

Olen kipeä. Torstaina alkanut kurkkukipu äityi viikonlopun aikana, etten sanoisi, helvetilliseksi. Omituiseksi taudin teki minusta se, että ei ole kuumetta (pari kertaa mittarin patsas kohosi sentään aavistuksen verran 37°C:n yläpuolelle, mutta ei muuta), ole nuhaa, ei ole yskää ennen kuin nyt monen päivän päästä ihan vähän, kun kurkkua kutittaa ja limaa kertyy, niin tuntuu, että pitäisi ihan vähän yskäistä, mutta ei oikein pysty. Nielussa ei ole peitteitä, punaisuutta tai turvotusta. Kaulalla ei ole mikään turvonnut. Kurkkukivun lisäksi tuntuu siltä, että nielaisun jälkeen tuntuu siltä, että henkitorvi ei aukea normaalisti. Eli tuntuu siltä kuin tukehtuu. Muutenkin kurkkua kuristaa.

Laryngiitti, totesi lääkäri. Viruksen aiheuttama kurkunpääntulehdus, tunnistaa kuulemma tuosta äänestä, jonka päästää yskiessään. Netistä jostain luin, että kuulostaa hylkeen haukkumiselta. No joo, ehkä siltä sitten. Netistä lueskelin myös, että on siis yleensä lasten sairaus (ennen kun kukaan irvailee, niin haluan muistuttaa, että sisareni sairasti maalaislasten taudin Lontoossa asuessaan :D) ja on toisinaan niin pelottava, että vanhemmat soittaa ambulanssia, kun luulee, että lapsi tulehtuu. (Siitä lienee lisänimi valekuristustauti.)

Onko tämä nyt onneksi, mutta mulla on tosi kovien stressien ja ahdistusten aikaan yleistä, että kurkkuun tulee palan tunne ja tuntuu vielä lisäksi siltä, että tukehdun, joten olen oppinut rauhoittamaan itseni hengittämällä nenän kautta. Onneksi.

Kun olen kipeä, niin olen sitten todella kipeä. Tiedättehän, miten jotkut sairastavat tyynenrauhallisesti ja toisista tulee ihan vauvoja ja kurjia ja kuolemankipeitä. Minä olen just tollainen jälkimmäinen. Olen miettinyt, että johtuuko sellainen siitä, että on matala kipukynnys. Tosin en tiedä, miten kipukynnyksiä mitataan, mutta monesti olen saanut kuulla, että jollakulla on korkea kipukynnys. Pitää seuraavan kerran kysyä, miten joku on saanut selville, että kynnys on korkea. Tästä saattaisi kehkeytyä kivun olemuksen pohtimista, mutta jätän sen muille. Mutta ajattelin, että kun tunnen maailman parhaiten ihollani. Toiset luottavat näköaistiin, toiset kuuloon, minä menen niin kuin parhaimmalta tuntuu. Jotkut ihmisethän eivät leikkaa alimmista vaatteista lappuja irti, ilmeisesti ne eivät niitä haittaa. Jos tuntee hyvin, niin olisiko sitten matala kipukynnys?

Toisaalta en ole elämäni aikana tainnut kauheasti sairastaa. En muista, sairastinko lapsena. Tosin olin ala-asteella joka toinen vuosi poissa koulukuvasta, koska olin kipeä, mutta oliko se vain huonoa tuuria. Teininä ja nuorena aikuisena en ainakaan sairastanut, mutta nyt viime vuosina tuntuu, että on jatkuvasti ollut jotain. Lämpöilyä, joka kestää kuukausisotalla. Elämäni ensimmäinen poskiontelon tulehdus, joka laajeni otsaonteloihin ja kesti viikkosotalla. Keuhkokuume, joka vei mehut pariksi kuukaudeksi. Viime syksyn mahatautirypäs, neljä-viisi mahatautia, joista yksi ripuli kesti toistaviikkoa. Mieluusti ottaisin sellaisen viiden päivän flunssan, nokka tukossa, yskä ja 38°C kuumetta ja se olisi siinä. Sellaisia ei vaan ole juuri ollut.

Mies oli vasta kuusi viikkoa kipeänä. Ensin ilmeisesti mykoplasma ja siihen päälle joku flunssa. Ihme kyllä en saanut niitä. Ja toivotaan, että mies (ja sisko ja sen lapset) selviää ilman tätä pöpöä.

Kuten huomaa, niin ärsyttää. Olen kaiken lisäksi palkattomalla vapaalla töistä pääsiäiseen asti. Mulla on ollut niin hemmetisti kouluhommia, että ajattelin, et saan tän viikon keskittyä niihin ja ensi viikolla vähän levätä (tosin sielläkin on yksi tentti keskiviikkona, mutta sen jälkeen).

Pysykää terveinä!