maanantai 30. tammikuuta 2012

Huivi

Meillä oli aikamoinen haipakka eilen, kun sisareni oli ulkoistanut lapsensa synttärijuhlat meille. Aamupäivällä tulivat minun vanhemmat ja toivat mukanaan harvinaisen vieraan eli mummoni. Sitten saapui siskoa, siskon kaveria ja lapsia sekä setä ja osa perheestä. Oikein hauska päivä. Minä leivoin vain pullaa ja tarjosin ruokaa, mutta siskoni oli tehnyt oikein hyvät kakut: mutakakkua ja baileyskakkua. Jälkimmäisestä oli unohtanut sokeri pois, mutta hyvää oli silti.

Sain äidiltä joululahjaksi Pirtin Kehräämön lankaa ja tein siitä huivin. Huivi valmistui jo ajat sitten, oli vain päättämistä ja päättelyä vaille. Tein sen tänään ja nyt huivi pääseekin käyttöön. Lanka on ihanantuntuista ja todella kauniisti värjätty. En jaksa kikkailla tuon kuvan kanssa. Vähän liian siniseltä näyttää tuo violetti. Mutta tuonnepäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.