Pari ajatusta mainoksista

Mayday! Mayday! SOS! Hukumme mainoksiin! Minua on jo jonkin aikaa raivostuttanut mainokset. Se, että ne keskeyttävät kaiken, tunkevat kaikkialle eivätkä jätä minua ikinä rauhaan. Niitä on televisiossa, radiossa, internetissä, sähköposteina, tekstiviesteinä, lehtien sivuilla ja väleissä, kaupoissa kuvina ja ääninä, kaupungin kaduilla, ihmisten vaatteissa ja tavaroissa, urheilukilpailuissa.

Kun ajan autolla, niin selaan kaikki radiokanavat läpi ja etsin hyvää musiikkia. Montakohan radiokanavaa löydän, kymmenkunta? Pahimmillaan niistä noin kahdeksalla ei tule mitään ohjelmaa, pelkkää mainosta. Sama pätee televisioon. Ota satunnainen hetki ja selaa kaikki peruskanavat läpi, niin kyllähän sieltä monelta kanavalta on juuri mainokset menossa. Jos ei mainosteta tuotteita tai palveluita, niin sitten mainostetetaan jotain tulevia televisio-ohjelmia. Ja sekään ei riitä. Kesken ohjelman ruudulla voidaan mainostaa myöhemmin alkavaa ohjelmaa ja pian varmaan sokeriakin.

Televisio-ohjelmiin tuli jokunen vuosi sitten nämä "sisältää tuotesijoittelua" -tekstit. Joka siis kertoo, että kyseessä ei ole enää välttämättä edes televisio-ohjelma, vaan mainos, josta mainostaja ei kuitenkaan ilmeisesti maksa samoja summia kuin normaalin mainostauon mainoksista.

Tällaiset ohjelmat saattavat olla myös todella huonosti tehtyjä. Kuten eilen Livillä esitetty Ullan unelmakakku. Missasin alusta kahdeksan minuuttia, eli pääsin suoraan ensimmäiselle mainostauolle (niitähän oli luonnollisesti puolen tunnin ohjelmassa kaksi). Ohjelma ei sentään ollut tupattu täyteen "minuutti sitten teimme tätä" ja "minuutin päästä teemme tuota" -huttua. Keskijakson äänenlaatu on hirveä, taustalla kuului joku ihme hurina. Yksi kuvaajista tunki koko ajan kuvaan (siis koko mies, ei vähän kameraa kuvan reunaan). Minulle tuli mieleen Otavan opiston tv-linjan ensimmäisen viikon tuotos, silmät kiinni tehtynä. Tuotesijoittelu on usein melko läpinäkyvää, melkein odotan hetkeä, milloin päähenkilö ottaa sokeripussin käteensä, nostaa pussin kasvojensa viereen ja hymyilee leveintä hymyään. "Minä niin tykkään tästä Dan Sukkerin sokerista!" Pahinta oli se, että mainostauoilla esitetyistä mainoksista ei yksikään ollut yhtä huonosti tehty kuin itse ohjelma. Ohjelman sisältökin oli pettymys: nainen teki yhden yksinkertaisen, ruman kakun.

Tottakai mainokset vaikuttavat minuun. En olisi tiennyt tuosta Ullan unelmakakusta, jos en olisi nähnyt mainosta. Ostin myös kaupasta tällä viikolla suklaapatukan, josta olin nähnyt mainoksen. Tilasin joululehdet, kun näin niistä netissä mainoksen (tosin tilaan tai ostan ne joka vuosi, joten en ole varma, lasketaanko tätä mainoksen ansioksi). Valtaosa mainoksissa menee onneksi ohi, vaihdan kanavaa tai katson muualle. Nettisivuilla ja sanomalehteä lukiessa silmät osaavat hypätä mainosten yli. Sitä saattaa hypätä koko sivun mainoksenkin yli huomaamatta, mikä se oli. Osa jää tietenkin alitajuntaan, mutta osa menee ihan oikeasti yli. Mainospaikat oppii ulkoa. Mainostajaa tietenkin ärsyttää, jos ohitan hänen kalliin mainoksensa katsomatta sitä. Ensi viikolla sieltä varmaan tulee joku vieteriukko silmille.

Kysymys on siitä, että meillä on paljon rahaa, paljon vapaa-aikaa ja paljon valinnanvaraa. Miten ennen vanhaan (eikä tästä ennen wanhasta nyt niin kauan ole) voitiin tehdä ihan kelvollisia tv-ohjelmia ja elokuvia ilman, että ohjelmaa/elokuvaa tarjoaa mikään limppari/auto/shampoo/viini? Niitä ohjelmia oli vähemmän. Oli vähemmän televisiokanavia ja vähemmän muuta ajastamme kilpailevaa tahoa. Ei tarvittu niin montaa telkkariohjelmaa.

Einestä on niin monenlaista, että hirvittää. Ja oikeastaan kaikki on samaa huttua. Sitä saa oikein kaivamalla kaivaa, että kaikenmaailman kirjavien brändien ja hohtavien pakkausten välistä löytää oikeaa ruokaa, jossa yleensä ei sitten luekaan mitään. Muikkulaarin kyljessä lukee kalastettu eilen Konnevedellä tai tomaattilaatikon kyljessä viljellyt Möttönen Närpiöllä. Jos ne tulevat kauempaa, niin silloin niillä usein on jokin brändi lätkästy kylkeen.

Mainostamisesta on tullut järjetön kilpahuuto. Kun jokainen huutaa täysillä, niin kukaan ei kuule mitään. Eikä minulla ole oikeasti niin paljoa rahaa, että minun takiani kannattaisi niin kovasti huutaa. Jättäkää edes minut rauhaan.