Tunnustus

Kiitos Zirkonellalle tästä tunnustuksesta!

Tunnustukseen kuuluu seuraavat kolme tehtävää.

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti tämän awardin.

2. Kirjoita viisi random faktaa itsestäsi.

3. Lahjoita tämä award 5 blogille/bloggaajalle.

Tätä ette ehkä tienneet:
1. Tykkään kovasti musikaaleista. Olen nähnyt muun muassa musikaalit Daddy Cool, Fame, We will rock you, Maija Poppanen ja Edith Piaf.
2. Lukioikäisenä kävin askartelukerhossa, jossa muut osallistujat olivat ala-asteikäisiä.
3. Nuoruuden haaveammattini olivat toimittaja ja äidinkielen opettaja.
4. Sain erään vuokra-asunnon, koska satuin liftaamaan asunnon omistajan miehen kyytiin.
5. Olen käynyt ennustajalla.

Ja sitten eteenpäin:
Heidille
Outille
PiHille
Majan Mollalle
Puuhikselle

Mukavaa torstai-iltaa!

Ehdotuksia telkkarityöläisille

Olen ollut kipeänä muutaman päivän ja olen muuttanut sohvalle asumaan. Televisio on ollut auki todella paljon. Kanavia surffatessa on noussut mieleeni muutamia ideoita.

Ensinnäkin mainoksiakin voisi alkaa mainostaa. Tyyliin: pitsaperjantaigrandiosapitsamainos joka arkipäivä kello 18:32 Nelosella. Muista katsoa. Lisäksi ohjelmien päällä mainostetaan liian vähän. Siellähän on nykyään vain pieniä mainoksia ruudun yläkulmassa kanavien omista nettipalveluista (tämäkin ohjelma katsottavissa ruutu/katsomo jne -palvelusta) sekä myöhemmin samalla kanavalla tulevia ohjelmia. Mutta ihan hyvin Citypuutarhuri-ohjelmassa voisi alarivissä kulkea palkki, että paikallisesta Plantagenista saa kukkamultaa ja ituja halvalla.

Televisiosta piti tulla interaktiivinen. Voisi olla hyvinkin sellainen toiminto, että halutessaan voisi hankkia imukupeilla toimivan jousipyssyn tms. jolla voisi ampua ärsyttävää hahmoa telkkarissa. Jos alkaa ottaa vaikka päähän se ruikuttava noupadi, joka muutaman tunnin välein itkee, että kun me tuotteistettiin meidän lapsi, niin nyt kaikki luulee, että me tuotteistettiin meidän lapsi, niin häntä voisi halutessaan ampua imukuppipyssyllä ja siitä välittyisi tieto kanaville. Ja kun on riittävästi saatu osumia samalle henkilölle, niin kyseinen henkilö laitettaisiin vaikkapa häpeäpaaluun Lohjan torille viikoksi. Vähän niin kuin toiminnallinen "en tykkää" -nappi.

Nuo mainokset muutenkin alkavat olla jo todella outoja. Sen yhden radiokanavan Kimmo Vehviläinen vierailee Myllyn Paras -mainoksessa ihan kuin se olisi joku ohjelma, lopputekstit ja kaikki. Ylipäätään mikseivät radiokanavien tyypit pysy radiossa? Tuliko ne kateellisiksi, kun kukaan ei tiedä, miltä niiden pärstä näyttää. Pirkan vastaava mainos sen sijaan on ohjelma, se lukee ihan ohjelmatiedoissa. Saako telkkariohjelmaan tunkea niin paljon mainosta kuin haluaa, kunhan siellä yläkulmassa lukee hetken ajan "ohjelma sisältää tuotesijoittelua"? Mainostajien nimet tunkevat jo telkkariohjelmien nimiinkin. Eikös Valiolla ole joku ohjelma?

Seksiä kuulemma tihkuu joka tuutista. Ei meidän kanavilta. Sen sijaan ruokaa ja sisustusta/remontointia riittää. Sen sijaan ihmettelen kovin sitä, että Liviltä tulee koko ajan joitain koiraohjelmia, ketä ne kiinnostaa?

Televisio, sen ohjelmat ja ohjelmien tuijottaminen on niin mielenkiintoinen ilmiö, että siitä riittäisi pohdittavaa pitkäksi aikaa.

Toivon mukaan paranen pian ennen kun sahaan oman käteni irti.

Sairasta!

Olen kipeä. Torstaina alkanut kurkkukipu äityi viikonlopun aikana, etten sanoisi, helvetilliseksi. Omituiseksi taudin teki minusta se, että ei ole kuumetta (pari kertaa mittarin patsas kohosi sentään aavistuksen verran 37°C:n yläpuolelle, mutta ei muuta), ole nuhaa, ei ole yskää ennen kuin nyt monen päivän päästä ihan vähän, kun kurkkua kutittaa ja limaa kertyy, niin tuntuu, että pitäisi ihan vähän yskäistä, mutta ei oikein pysty. Nielussa ei ole peitteitä, punaisuutta tai turvotusta. Kaulalla ei ole mikään turvonnut. Kurkkukivun lisäksi tuntuu siltä, että nielaisun jälkeen tuntuu siltä, että henkitorvi ei aukea normaalisti. Eli tuntuu siltä kuin tukehtuu. Muutenkin kurkkua kuristaa.

Laryngiitti, totesi lääkäri. Viruksen aiheuttama kurkunpääntulehdus, tunnistaa kuulemma tuosta äänestä, jonka päästää yskiessään. Netistä jostain luin, että kuulostaa hylkeen haukkumiselta. No joo, ehkä siltä sitten. Netistä lueskelin myös, että on siis yleensä lasten sairaus (ennen kun kukaan irvailee, niin haluan muistuttaa, että sisareni sairasti maalaislasten taudin Lontoossa asuessaan :D) ja on toisinaan niin pelottava, että vanhemmat soittaa ambulanssia, kun luulee, että lapsi tulehtuu. (Siitä lienee lisänimi valekuristustauti.)

Onko tämä nyt onneksi, mutta mulla on tosi kovien stressien ja ahdistusten aikaan yleistä, että kurkkuun tulee palan tunne ja tuntuu vielä lisäksi siltä, että tukehdun, joten olen oppinut rauhoittamaan itseni hengittämällä nenän kautta. Onneksi.

Kun olen kipeä, niin olen sitten todella kipeä. Tiedättehän, miten jotkut sairastavat tyynenrauhallisesti ja toisista tulee ihan vauvoja ja kurjia ja kuolemankipeitä. Minä olen just tollainen jälkimmäinen. Olen miettinyt, että johtuuko sellainen siitä, että on matala kipukynnys. Tosin en tiedä, miten kipukynnyksiä mitataan, mutta monesti olen saanut kuulla, että jollakulla on korkea kipukynnys. Pitää seuraavan kerran kysyä, miten joku on saanut selville, että kynnys on korkea. Tästä saattaisi kehkeytyä kivun olemuksen pohtimista, mutta jätän sen muille. Mutta ajattelin, että kun tunnen maailman parhaiten ihollani. Toiset luottavat näköaistiin, toiset kuuloon, minä menen niin kuin parhaimmalta tuntuu. Jotkut ihmisethän eivät leikkaa alimmista vaatteista lappuja irti, ilmeisesti ne eivät niitä haittaa. Jos tuntee hyvin, niin olisiko sitten matala kipukynnys?

Toisaalta en ole elämäni aikana tainnut kauheasti sairastaa. En muista, sairastinko lapsena. Tosin olin ala-asteella joka toinen vuosi poissa koulukuvasta, koska olin kipeä, mutta oliko se vain huonoa tuuria. Teininä ja nuorena aikuisena en ainakaan sairastanut, mutta nyt viime vuosina tuntuu, että on jatkuvasti ollut jotain. Lämpöilyä, joka kestää kuukausisotalla. Elämäni ensimmäinen poskiontelon tulehdus, joka laajeni otsaonteloihin ja kesti viikkosotalla. Keuhkokuume, joka vei mehut pariksi kuukaudeksi. Viime syksyn mahatautirypäs, neljä-viisi mahatautia, joista yksi ripuli kesti toistaviikkoa. Mieluusti ottaisin sellaisen viiden päivän flunssan, nokka tukossa, yskä ja 38°C kuumetta ja se olisi siinä. Sellaisia ei vaan ole juuri ollut.

Mies oli vasta kuusi viikkoa kipeänä. Ensin ilmeisesti mykoplasma ja siihen päälle joku flunssa. Ihme kyllä en saanut niitä. Ja toivotaan, että mies (ja sisko ja sen lapset) selviää ilman tätä pöpöä.

Kuten huomaa, niin ärsyttää. Olen kaiken lisäksi palkattomalla vapaalla töistä pääsiäiseen asti. Mulla on ollut niin hemmetisti kouluhommia, että ajattelin, et saan tän viikon keskittyä niihin ja ensi viikolla vähän levätä (tosin sielläkin on yksi tentti keskiviikkona, mutta sen jälkeen).

Pysykää terveinä!

Hirvittävä kuorma

Tässäpä dokkari, jota suosittelen vahvasti. Se pelottaa, kuvottaa ja kauhistuttaa. Pistää miettimään, että millainen koelaboratorio täällä onkaan käynnissä ja mitä tästä kaikesta seuraa. Kestää 1,5 tuntia, joten varaa aikaa. Dokumentin nimi on Kemikaalikuorma, ja se on katsottavissa Areenassa vielä reilut kolme viikkoa.

Uusia puhelimia

Minun edellinen puhelin hajosi jo jokin aika sitten. Siihenhän tuli kaikkia villejä vikoja. 3/4 näytöstä kääntyi 180° ihan varottamatta. Värit vaihtuivat negatiiviksi.  Sen puhelimen sai kuitenkin äänettömälle, toisin kuin pari aikaisemmista. No, siinä vaiheessa, kun näyttö pimeni lopullisesti ei ollut enää mitään tehtävissä. En suinkaan sännännyt kauppaan ostamaan uutta, vaan kaivelin kaappejamme, että olisiko olemassa vielä jokin puhelimenraato käytettäväksi.

Olihan siellä Sony Ericsson. Miehen edellinen puhelin. En tiedä, miten vanha se oli, mutta poistettu käytöstä kuusi vuotta sitten. Ei oikeastaan mitään vikaa, akkukin ihan kelpo kunnossa. (Tarkistettu. Malli on J300i ja ilmeisesti kyseinen malli tuli keväällä 2004.)

Tässä viikon, parin sisällä perheessämme on kiroiltu puhelimia. Miehen puhelin muuttui lankapuhelinmalliksi, akku ei kestänyt mitään. Minulla taas loppui tekstareiden kirjoittelu, kun näppäimet eivät enää toimineet.

Minä menin Expertiin. Ei ollut paljoa kriteereitä. Haluan puhelimen, joka kestää ja jossa on säädettävä torkku ja hintaa alle 100 euroa. Tietenkin myyjä esittelee 109 ja 149 euron puhelimia. Savolaisen kuluttajan kielellä alle 100 euroa voisi kuvitella tarkoittavan esim 69 euroa, mutta kaupassa pitää puhua myyjän kieltä. Jos olisin halunnut max 69 euroa maksavan puhelimen, niin olisin kysynyt, että millaisen puhelimen saan viidelläkympillä.

Myyjä esittelee hienoja ominaisuuksia, minä olen kiinnostunut vain siitä, että torkku varmasti säädettävä. Ja saahan puhelimen varmasti täysin äänettömälle. Se herättää aina hämmästystä. Älkää näyttäkö hämmästyneiltä. Minulle on myyty sellainen puhelin. Kahdesti. Myyjä lupaa minulle kalliimman puhelimen satasella. Vähän kepulikonstein. Että maksan puhelimesta ensin 52 euroa ja otan Soneralta pöytälaatikkoliittymän kahdeksi vuodeksi 1,99 euroa kuussa. Tasan satanen. Eli vähän kuin osamaksulla. Mikä on minusta kaikkein hölmöin tapa ostaa puhelimia tai mitään, jonka hintaa mitataan maksimissaan sadoissa euroissa. Myyjä näyttää oman puhelimensa yläkulmaa: Saunalahti. Hänellä on samankaltaisella tarjouksella ostettu puhelin, mutta Saunalahden liittymä; laskuja ei kuulemma tule alvariinsa, vaan vasta sitten, kun sitä on kertynyt. Ei tarvitse rassata itseään kuukausittaisilla kahden euron laskuilla.

Olkoon menneeksi. Sitten muistan, että minähän olen Soneran mustalla listalla enkä saa heiltä liittymää (kyseessä ei ole luottotiedot, vaan paljon villimpi asia, mutta se on toinen tarina se). Oikeastaan Soneran pitäisi olla boikotissa. Liittymä avataan miehen nimellä.

Olen jo tuossa vaiheessa niellyt jo aivan liian monta periaatettani, että eiköhän tämä kännykkä ole verimetalleista valmistettu aasialaisten pikkulasten käsin.

Mutta itse puhelimeen.

Siinähän on siis paljon muutakin kuin säädettävä torkku. Ensinnäkin vaihdettava takakansi. Ihan oikeasti, myyjä mainitsi siitä. Voin olla yksilöllinen, valitsenko harmaan, pinkin vai vihreän. (Otin pinkin.) Puhelimessa on niin paljon asioita, että aluksi en meinannut löytää mitään. En tarvitse noita asioita, mutta kun ne nyt kuitenkin on minulla, niin eikö ole vähän haaskausta, jos en käytä niitä? Kyllä ne ovat ovelia. Kun on videokameraa, yhteisöt-palvelua, karttapalvelua ja ties mitä ovia, niin nyt totun niihin ja ensi kerralla vaadin jo, että ne palvelut todella toimivat.

Vähän nimittäin aavistelinkin, että tämä puhelin ja tietokone eivät ole hyvä pari. Se vaatisi parikseen mieluusti PC-laitteen. Puhelimeen olisi olemassa esimerkiksi ohjelmistopäivitys ja sen voi ladata PC:n avulla. Tietokoneelle ei ole ohjelmaa tätä varten. (Jos viitsin, niin käyn kysymässä saisiko kaupasta palvelua ja tekisivätkö he sen puolestani.)

Kokeilin, onnistunko siirtämään kameralla otettuja kuvia tietokoneelle. Yritin lähettää niitä bluetoothilla. Puhelin sanoo olevansa piilossa eikä sitä ei pitäisi huomata noin vain. Voin ilmeisesti olla huolettomin mielin. Tietokone huomaa puhelimen ja sanoo, että yhteys muodostettu. Puhelin miettii aikansa ja sanoo, että yhteyttä ei voida muodostaa. Yritän monta kertaa eikä onnistu. Ehkä se puhelin suuttui siitä, että tietokone löysi sen, vaikka olikin piilossa.

Entä perinteisemmällä tavalla. No, tökkään puhelimen piuhalla kiinni tietokoneeseen. Puhelin alkaa höpötellä jotain ohjelmasta (joka on siis sille PC:lle olemassa). Tietokone avaa iPhoton kuin puhelin olisi kamera ja kysyy, mitkä kuvat haluan siirtää. Kysyy vielä, haluanko poistaa kuvat laitteesta. Ei ongelmaa.

Että sellaista jenkkaa.

Kuulumisia laajan vuoren kupeelta

Nyt ei tule politiikkaa, nyt tulee kuulumisia.

Kevät tulee ja mieli piristyy. Makuuhuoneessa on niin iso ikkuna, että sitä peittää kaksi paria verhoja. Vain toiset niistä ovat pimennysverhot. Muutamassa viikossa selviää, että pitääkö hankkia lisää pimennysverhoja vai saanko nukuttua. Talitiaisen laulu kuuluu kammariin.

Koulussa on ollut mukavaa, joskin kiireistä. Ympäristölabrakurssi on ollut kiinnostava, samoin orgaaninen kemia. Sitä jatkan toisenkin kurssin verran. Ilmansuojelusta sain kakkosen. Työn alla on myös ekotoksikologiaa sekä tieteen etiikkaa. Tänään piti alkaa energiajärjestelmät, mutta luennot peruuntuivat. Alkanee sitten ensi viikolla. Pian alkaa kiinnostavan kuuloinen kurssi: ilmasto- ja globaalimuutos. Se onkin ensimmäinen kurssi, joka pitää tehdä tenttiä myöten englanniksi. Oppisikohan tuota englantia kunnolla ikinä?

Yhden parityön raportin palautuspäivä meni vahingossa ohi ja siitähän seurasi kauhea stressi. Piti ihan yöllä herätä pohtimaan asiaa. Kuuluu ilmeisesti sukumme verenperintöön, että öisin mietitään. Mutta miten osaisi elimistölleen selittää, että maailma ei kaadu noin pieniin asioihin.

Tänään teen kortteja, käyn ostamassa paistokasarin (meidän kovanaamapaistokasari meni huonoksi kahdessa vuodessa, olen TODELLA pettynyt) ja tapaan toivon mukaan kaverin Savosta (ja siskoni tietenkin). Huomenna on vuorossa hippohiihto, saa nähdä, saanko osallistua vai pitääkö tyytyä kannustamaan.

Komeampi puoli perheestämme on sairas. On ollut jo viitisen viikkoa. Välillä oli jo parempi, kävi töissäkin muutaman vuoron, mutta tänä aamuna nousi kunnon kuume. Lääkäri epäili uutta virusta. Tämä on merkillinen tilanne meillä. Mies ei ole saanut yhtäkään minun kymmenistä pöpöistäni (esim noin viisi mahatautia viime syksynä, muistelen niitä edelleen kauhulla) yhdessäelomme aikana. Nyt hän on ollut noin kauan kipeänä. Ja uskaltaako tätä edes ääneen sanoa: minä en ole sairastunut. Jipii! Olen saanut jostain vastustuskyvyn.

Minun ja hänen

Valokuvahaaste: minun ja hänen.

Pari ajatusta polttareiden järjestämisestä

Pakko kirjoittaa muutama sana polttareista. Minusta tuntuu, että tänä päivänä tulevan morsiamen hartain toive ei ole se, että ettehän nolaa minua polttareissa. Nolauspolttarit kun taitavat olla onneksi so last season! Sen sijaan toive on se, että ettehän riitele ja tappele polttareita suunnitellessanne. Mutta onneksi 15 ihmistä osaa sulassa sovussa järjestää yhdet juhlat!


Polttariseurueeseen mahtuu aina joku lapsuudenystäväbestis, jolle tuleva morsian on likipitäen ainoa ystävä ja tämä ihminen on valmis tekemään viikkosotalla suunnitelmia ja järjestelyjä polttareita varten. Jostain syystä hän olettaa sitä samaa muilta, vaikka tietää olevansa paras ystävä ja parhaana ystävänä tietää kaiken ja oikeastaan saa päättääkin kaiken. Muiden ideat on ihan tyhmiä. Ja oikeastaan minähän olen jo varannutkin kaiken, kunhan vaan muodon vuoksi kyselin muiden ideoita.

Sitten polttariseurueessa on morsiamen toinen hyvä ystävä, joka mittaa asiat yleensäkin rahassa. Ja koska hän on yksin asuva lääkäri-lakimies-pörssibisnesnainen, niin hänen mittansa on pidempi kuin monen muun vieraan. Hän ainakin arvostaa morsianta niin paljon, että hän haluaa satsata niihin ainakin tuhat euroa. Ja ehkä vähän enemmänkin, eihän tuo ole kuin hyvän kassin hinta. Ja muistaa sanoa sen ääneen. Morsian on hänelle niin tärkeä, että kyllä hän haluaa tähän hyvään ystävään satsata.

Eräs ystävistä (ehkä sinkku tai elänyt susiparina vuosikausia) tuntuu järjestävän omia polttareitaan. Minä niin tykkäisin svyänmerensukelluksesta ja kani-agilitystä, eihän se mitään, että morsian pelkää vettä ja on allerginen otuksille. Pelkääköhän tämä vieras sitä, että ei koskaan pääse naimisiin?

Luonnollisesti mukaan on tulossa myös sulhasen serkun vaimo, joka ei vastaa viesteihin eikä kommentoi mitenkään. Kun kaaso hänelle viimein soittaa, niin naisesta saa nyhdettyä sen verran irti, että kyllä tämä on tulossa paikalle.

Mukaan tulisi mielellään myös morsiamen lapsuudenystävä, joka asuu kuudensadan kilometrin päässä. Hänellä menee muutenkin matkoihin ja yöpymisiin rahaa, ja kun muutenkin on vähän tiukkaa, kun on kuusi lasta ja mies jäi juuri työttömäksikin ja tänä kesänä olisi seitsemät muutkin polttarit plus silmä- ja selkäleikkaus.

Yksi polttareiden suunnittelijoista on kaveri, josta ulkopuoliset ihmiset miettivät, että elääkö hän oikeasti tässä yhteiskunnassa ja selviää omasta arjestaan hengissä. Hänen mielestään yhtenä kesäisenä lauantaipäivänä voi ihan hyvin riippuliitää, käydä ponirekiajelulla maaseudulla, tehdä muutaman basehypyn kerrostalojen katolta, meloa, maalata ja mambota ja sitten vielä saunaan ja diskoon. Ja kaikki sadalla eurolla. Ai mitä, pitäiskö muka ruokaakin varata aikaa ja rahaa? No, ihan hyvinhän me teleportataan koko remmi minuutissa sieltä maaseudulta keskustaan saunaan.

Jos minä vielä joskus järjestän jonkun polttareita, niin tekisin niin, että ennen kun mitään on alettu suunnitella, niin kysyisin kaikilta, kuinka paljon kukin haluaa polttareihin sijoittaa. Jokainen kertoo asian toisistaan tietämättä ja kukaan ei saa sitä kenellekään muulle kertoa. Sitten meillä on budjetti, jonka jälkeen voidaan alkaa suunnitella ohjelmaa. Ja voin muutes nyt paljastaa, että kun jokunen vuosi sitten järjestin polttareitä, niin kaikki vieraat eivät maksaneet siitä rahallisesti saman verran. Ihan vaan koska minusta niin oli reiluinta.

Kotihoidontuesta ja alkometristä

Kyllä taas verenpaineet nousi, kun luin Hesaria. Ja kuitenkin jätin lukematta Seiskasta lainatun uutisen Hakkaraisesta (ah, kaksi asiaa, jotka molemmat saavat minut raivon partaalle), tosin mies referoi uutisen sisällön minulle myöhemmin.

Ensimmänen kuohauttava uutinen oli hallituksen aikeet rajoittaa kotihoidontukea koskemaan lapsen kahta ensimmäistä ikävuotta. Ihan tarkkaan en systeemiä tunne, mutta pääpiirteissään (meillähän ei siis ole lapsia).  Lapsesta, jota ei laiteta kunnalliseen päivähoitoon, maksetaan kotihoidontukea. Tukea maksetaan siihen asti, kunnes lapsi täyttää kolme. Ilmeisesti sitä vanhemmista lapsistakin maksetaan jotain, jos on nuorempia sisaruksia.

Vastoin yleistä tapaa puhua asiasta, rahaa ei makseta äidille tai isälle siksi, että tämä hoitaa lasta kotona (kuten vanhempainpäivärahat), vaan raha maksetaan siksi, että lasta ei ole laitettu päiväkotiin. Sillä on vissi ero. Raha voidaan siis maksaa myös työssäkäyvän vanhemman tilille, tai siinä tapauksessa, että molemmat vanhemmat käyvät kodin ulkopuolella töissä vuorotellen.

Nyt hallitus suunnittelee, että rahaa maksettaisiin vain siihen asti, kunnes lapsi täyttää kaksi. Hallituksessa ainoastaan kristilliset vastustavat asiaa. Olen äärimmäisen harvoin kristillisten kanssa samaa mieltä, mutta nyt olen. Asiaa perustellaan sillä, että naiset palaisivat nopeammin työhön, toisivat veroeuroa ja samalla naisten  ja miesten välinen palkkaero kapenisi. Lisäksi sillä saataisiin valtiolle 30-40 miljoonan säästöt. Tuo säästö ei ole kovin hulppea, enkä ymmärrä, mistä se edes tulee.

Hesarissa oli aiheeseen liittyviä lukuja vuodelta 2010. Kotihoidontukea maksettiin 22 000 kaksivuotiaasta lapsesta ja 9 000 kolmevuotiaasta. Yhteensä 31 000 tuhatta. Todennäköisesti iso osa heistä meni kesken vuoden päivähoitoon, mutta kuvitellaan, että kaikista maksettiin maksimi 12 kuukautta. Kotihoidontuki on 330 euroa (tosin ei ilmeisesti kolmevuotiaista niin paljoa makseta). Noille lapsille summa on yhteensä maksimissaan 12 miljoonaa. Pienituloisille valtio maksaa vähän lisää, ja se oikeasti tarkoittaa pienituloisia ja vähän lisää. Kotihoidontuen maksamisessa ei voi olla niin suuria sivukuluja, että 30 miljoonaa täyttyisi. Ja huomatkaa, että kotihoidontuki on veronalaista tuloa.

Jos nämä kaikki 31 000 lasta laitettaisiin päiväkotiin, niin siitä koituisi kunnille karkeasti arvioiden 23 miljoonan euron kulut. (Taloussanomat 19.5.2010. Päivähoito maksaa keskimäärin noin 1000 euroa kuussa, josta perheet maksavat itse korkeintaan 250 euroa kuussa.) Käsittääkseni ei ole järkeä säästää valtion rahoja, jos siitä koituu kunnille isommat menot. Näin tosin valtio on tainnut välillä laskeskella.

Pienen lapsen paras hoitopaikka on yleensä koti. On surullista, että aina näin ei ole ja siksi on hyvä, että meillä on päivähoitojärjestelmä. Jos systeemiä kehitettäisin lasten ehdoilla, niin lasten kotihoitoa kehitettäisiin ja tuettaisiin. Mutta näin ei ole, systeemi toimii aikuisten ehdoilla (suosittelen lukemaan kirjan Leikkiminen kielletty).

Tuo kotihoidontuki, 330 euroa, on niin vähän, että keskituloinen perhe ei yleensä pyöri pelkällä yhden ihmisen palkalla ja tuolla tuella. Kuinka monessa perheessä toinen vanhempi on kokonaan kotona ilman mitään muita tuloja (joista maksaa veroja)? Ja vielä niin, että toinen vanhemmista ei tee ollenkaan ylitöitä? Kymmenen vuotta vanhan tilaston mukaan pienten lasten isien tekemät ylityöt olivat vähentyneet 90-luvun lopusta radikaalisti ja ilmeisesti trendi on jatkunut koko 2000-luvun. Ylitöitä kuitenkin tehdään. Kun puhutaan puhtaasti rahasta ja valtion verotuloista, niin toisenkin vanhemman töihin meneminen ei tuplaa perheen tuloja (ja maksamia veroja). Kotona on yleensä ollut se vähemmän tienaava (kun tuki on niin pieni). Kun molemmat ovat töissä, niin ehkä toisen ei enää tarvitse tehdä ylitöitä. Tämä on ihan omaa spekulointiani lähipiiriä tarkasteltaessa syntynyttä, mitään tilastoja minulla ei taustalle ole. Lisäksi lapset sairastavat paljon ja päiväkodeissa olevat lapset voivat sairastaa hyvinkin paljon ja siitä aiheutuu suuria menoeriä (työnantajille), jos työelämässä oleva jää kotiin hoitamaan sairasta lasta.

Tällä kaikella ajan takaa sitä, että verotulojen kasvua ei ainakaan saa missään tapauksessa liioitella näissä laskelmissa.

Kotihoidontuki 330 euroa on naurettavan pieni raha, mutta onpahan ainakin pieni ele ja kehoitus valtion suunnasta tarjota tuleville veronmaksajille parasta mahdollista hoitoa. Eli eiköhän makseta jatkossakin sitä kolme vuotta.

(Jos jostain pitäisi päivähoitoasioissa säästää, niin minun ehdotukseni on nostaa niiden lasten päivähoitomaksua, joissa kodin ulkopuoliseen päivähoitoon ei ole perusteita. Eli jos fyysisesti ja henkisesti terve ja jaksava vanhempi on kotona (työttömänä, hoitamassa toista lasta jne), mutta lapsi päivähoidossa, niin maksakoot he esimerkiksi tuplahintaa päivähoidosta. 500 euroa kuukaudessa ei ole vielä mikään suuri summa niinkin tärkeästä asiasta. Mutta tämä on ihan toinen asia.)

Se toinen verenpaineita nostattava uutinen oli Ranskasta, jossa autoilijoiden pitää hankkia autoihinsa alkometri heinäkuuhun mennessä. Toki olin lukenut aiheesta jo aikaisemminkin, mutta kyllä se vaan sylettää. Kun tarkkaan miettii, että mikähän on voinut olla ongelma, joka valtion tekemään tällaisen ratkaisun. Ongelman on täytynyt olla tämä: ranskalaiset eivät tiedä, onko heillä veressään (tai hengitysilmassaan pikemminkin) alkoholia ja lähtevät ajamaan ilman tätä tietoa. Usein käy niin, että kuljettaja onkin tietämättään alkoholin vaikutuksen alainen. Vahvasti veikkaan, että ongelma ei ole tämä. Kännissä ajamiseen tämä ei ole ratkaisu. Yhtä hyvä ratkaisu (ellei jopa parempi), olisi velvoittaa jokaista autoilijan lasta tai muuta lähipiirin lasta askartelemaan auton kylkeen tarra, jossa lukee "rakas äiti/isä/mummo/veli/täti, ethän aja tällä autolla kännissä." (Tarkennan, että kyseessä on siis alkometri ei alkolukko, jota puuhataan Suomessa uusiin autoon. Ajatuksia minulla on niistäkin, mutta olkoon sekin ihan toinen asia.)

Nyt on lähdettävä. Mies vie minut ulkoilemaan. Keli on mitä loistavin!