Uusia puhelimia

Minun edellinen puhelin hajosi jo jokin aika sitten. Siihenhän tuli kaikkia villejä vikoja. 3/4 näytöstä kääntyi 180° ihan varottamatta. Värit vaihtuivat negatiiviksi.  Sen puhelimen sai kuitenkin äänettömälle, toisin kuin pari aikaisemmista. No, siinä vaiheessa, kun näyttö pimeni lopullisesti ei ollut enää mitään tehtävissä. En suinkaan sännännyt kauppaan ostamaan uutta, vaan kaivelin kaappejamme, että olisiko olemassa vielä jokin puhelimenraato käytettäväksi.

Olihan siellä Sony Ericsson. Miehen edellinen puhelin. En tiedä, miten vanha se oli, mutta poistettu käytöstä kuusi vuotta sitten. Ei oikeastaan mitään vikaa, akkukin ihan kelpo kunnossa. (Tarkistettu. Malli on J300i ja ilmeisesti kyseinen malli tuli keväällä 2004.)

Tässä viikon, parin sisällä perheessämme on kiroiltu puhelimia. Miehen puhelin muuttui lankapuhelinmalliksi, akku ei kestänyt mitään. Minulla taas loppui tekstareiden kirjoittelu, kun näppäimet eivät enää toimineet.

Minä menin Expertiin. Ei ollut paljoa kriteereitä. Haluan puhelimen, joka kestää ja jossa on säädettävä torkku ja hintaa alle 100 euroa. Tietenkin myyjä esittelee 109 ja 149 euron puhelimia. Savolaisen kuluttajan kielellä alle 100 euroa voisi kuvitella tarkoittavan esim 69 euroa, mutta kaupassa pitää puhua myyjän kieltä. Jos olisin halunnut max 69 euroa maksavan puhelimen, niin olisin kysynyt, että millaisen puhelimen saan viidelläkympillä.

Myyjä esittelee hienoja ominaisuuksia, minä olen kiinnostunut vain siitä, että torkku varmasti säädettävä. Ja saahan puhelimen varmasti täysin äänettömälle. Se herättää aina hämmästystä. Älkää näyttäkö hämmästyneiltä. Minulle on myyty sellainen puhelin. Kahdesti. Myyjä lupaa minulle kalliimman puhelimen satasella. Vähän kepulikonstein. Että maksan puhelimesta ensin 52 euroa ja otan Soneralta pöytälaatikkoliittymän kahdeksi vuodeksi 1,99 euroa kuussa. Tasan satanen. Eli vähän kuin osamaksulla. Mikä on minusta kaikkein hölmöin tapa ostaa puhelimia tai mitään, jonka hintaa mitataan maksimissaan sadoissa euroissa. Myyjä näyttää oman puhelimensa yläkulmaa: Saunalahti. Hänellä on samankaltaisella tarjouksella ostettu puhelin, mutta Saunalahden liittymä; laskuja ei kuulemma tule alvariinsa, vaan vasta sitten, kun sitä on kertynyt. Ei tarvitse rassata itseään kuukausittaisilla kahden euron laskuilla.

Olkoon menneeksi. Sitten muistan, että minähän olen Soneran mustalla listalla enkä saa heiltä liittymää (kyseessä ei ole luottotiedot, vaan paljon villimpi asia, mutta se on toinen tarina se). Oikeastaan Soneran pitäisi olla boikotissa. Liittymä avataan miehen nimellä.

Olen jo tuossa vaiheessa niellyt jo aivan liian monta periaatettani, että eiköhän tämä kännykkä ole verimetalleista valmistettu aasialaisten pikkulasten käsin.

Mutta itse puhelimeen.

Siinähän on siis paljon muutakin kuin säädettävä torkku. Ensinnäkin vaihdettava takakansi. Ihan oikeasti, myyjä mainitsi siitä. Voin olla yksilöllinen, valitsenko harmaan, pinkin vai vihreän. (Otin pinkin.) Puhelimessa on niin paljon asioita, että aluksi en meinannut löytää mitään. En tarvitse noita asioita, mutta kun ne nyt kuitenkin on minulla, niin eikö ole vähän haaskausta, jos en käytä niitä? Kyllä ne ovat ovelia. Kun on videokameraa, yhteisöt-palvelua, karttapalvelua ja ties mitä ovia, niin nyt totun niihin ja ensi kerralla vaadin jo, että ne palvelut todella toimivat.

Vähän nimittäin aavistelinkin, että tämä puhelin ja tietokone eivät ole hyvä pari. Se vaatisi parikseen mieluusti PC-laitteen. Puhelimeen olisi olemassa esimerkiksi ohjelmistopäivitys ja sen voi ladata PC:n avulla. Tietokoneelle ei ole ohjelmaa tätä varten. (Jos viitsin, niin käyn kysymässä saisiko kaupasta palvelua ja tekisivätkö he sen puolestani.)

Kokeilin, onnistunko siirtämään kameralla otettuja kuvia tietokoneelle. Yritin lähettää niitä bluetoothilla. Puhelin sanoo olevansa piilossa eikä sitä ei pitäisi huomata noin vain. Voin ilmeisesti olla huolettomin mielin. Tietokone huomaa puhelimen ja sanoo, että yhteys muodostettu. Puhelin miettii aikansa ja sanoo, että yhteyttä ei voida muodostaa. Yritän monta kertaa eikä onnistu. Ehkä se puhelin suuttui siitä, että tietokone löysi sen, vaikka olikin piilossa.

Entä perinteisemmällä tavalla. No, tökkään puhelimen piuhalla kiinni tietokoneeseen. Puhelin alkaa höpötellä jotain ohjelmasta (joka on siis sille PC:lle olemassa). Tietokone avaa iPhoton kuin puhelin olisi kamera ja kysyy, mitkä kuvat haluan siirtää. Kysyy vielä, haluanko poistaa kuvat laitteesta. Ei ongelmaa.

Että sellaista jenkkaa.