Hesarissa oli sunnuntaisivuilla tänään laaja juttu lapsista ja nuorista, jotka ovat niin sairaita, että eivät kykene koulunkäyntiin, mutta silti siellä ovat (tiivistetty uutinen aiheesta täällä). Kysymys ei siis ollut pääsääntöisesti ylivilkkaista tai niin sanotusti huonosti käyttäytyvistä lapsista, vaan lapsista ja nuorista, jotka sairastavat vaikkapa masennusta, ahdistusta ja joilla on vaikeita käytöshäiriöitä. On eri asia, möliseekö lapsi tunnilla ja pilkkaako naapurin Jaskan rillejä vai heittääkö opettajaa tuoleilla ja uhkailee saksia apua käyttäen tappavansa ja raiskaavansa kaikki. Ensimmäiseen on puututtava koulussa ja oltava yhteydessä vanhempiin, jälkimmäinen kaveri ei kuulu kouluun.
Näissä uutisissa keskiössä ovat opettajat ja muu koulun henkilökunta, jotka eivät jaksa ja jotka ovat kädettömiä. Huomion saavat myös nämä sairaat lapset, jotka eivät pääse hoitoon (koska ei vain yksinkertaisesti pääse hoitoon tai vanhemmat eivät osaa hoitaa lapsen asioita). Minua kauhistuttaa niiden luokan 20 muun lapsen tilanne. Vaikka väkivalta tai sen uhka ei kohdistuisikaan muihin oppilaisiin, niin onhan se pelottavaa. Joutuvatko pienet lapset näkemään ja kuulemaan koulussa sellaista väkivaltaa, jota he eivät ikänsä puolesta saa katsoa edes elokuvista tai telkkariohjelmista? Yksikin kerta on liikaa.
Nykysuuntaus on se, että kaikenlaiset oppijat ovat samassa luokassa. Kannatan sitä melko pitkälle: liikuntavammainen, suomen kieltä vasta opetteleva, down-lapsi, nopeasti oppiva lahjakas ja ylivilkas sopivat varmasti kaikki samalle luokalle, kunhan tukea tarvitsevat saavat sitä riittävästi (eli on opettajan lisäksi riittävästi muuta henkilökuntaa). Se vaatii paljon opettajalta, mutta ei pitäisi olla mahdotonta. Sen sijaan aggressiivinen ja väkivaltainen tai sillä uhkaava lapsi tai nuori ei kuulu mihinkään koululuokkaan.
Useaan otteeseen olen saanut lehdistä lukea, miten opettajat valittavat, miten vanhemmat eivät välitä. Tosielämässä en ole kohdannut niitä vanhempia, jotka eivät välitä (uskon toki, että heitä on, eivät vain kuulu minun tuttavapiiriini). Olen kuitenkin kuullut useammastakin tapauksesta, joissa kotiin ei ole kerrottu tai on kerrottu kummallisen myöhään, jos lapsella on ollut ongelmia koulussa.
Mieleen tulee myös oma kouluaika. Olinkohan viidennellä tai kuudennella luokalla, ja opettajalla oli tapana vaihtaa aika usein istumajärjestystä. Eräs järjestys oli sellainen, että istuimme tyttö-poika -pareittain ja parit arvottiin. Sain viereeni vilkkaan pojan, joka oli huono koulussa. Ihan mukava ja tavallinen poika toki, mutta tökki minua harpilla käteen, kopioi tehtävien vastauksia ja häiritsi oppimistani. Tiesin, että opettaja laittoi tyttöjä ja poikia vierekkäin siksi, että tytöt rauhoittaisivat niitä muutamia vilkkaita poikia (kovin vilkkaita tyttöjä ei meidän luokalla tainnut ollakaan, minäkin olen jo vähän rauhtoittunut ensimmäisistä luokista :D). Kritisoin asiaa opettajalle. Mielestäni olin koulussa oppimassa uusia asioita ja varmasti opettelemassa myös ryhmätyötaitoja ja niin edelleen. Mutta missään tapauksessa minun tehtäväni ei ollut pitää tätä villikkoa aisoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.