Asuntolainakatosta

Asuntolainojen lainakatosta keskustellaan nyt paljon. Lainan ottaminen on minulla hyvässä muistissa, sillä teimme kaupat nykyisestä kodistamme 1,5 vuotta sitten kesäkuussa ja saimme avaimet (ja maksoimme pääosan asunnosta) lokakuussa. Ensimmäinen kuukausi rempattiin ja marraskuun alusta päästiin muuttamaan. Säästöjä meillä oli jonkin verran, mutta tarvitsimme silti muuta vakuutta. Oikeastaan säästöt hupenivat aika pitkälle remonttiin (sauna, kylppäri, yläkerran lattiat sekä seinien ja melkein kaikkien kattojen maalaus).

Täytyy myöntää, että en ole ymmärtänyt lainakattokeskustelusta, että haetaanko tässä sitä, että asunnon ostajalla pitäisi olla kädessään ihan oikeasti riihikuivaa rahaa esimerkiksi se 20% asunnon arvosta vai pitäisikö sen 20% osuuden olla nimeltään jotain muuta kuin asuntolainaa ja ehkä eri paikasta kuin varsinainen asuntolaina. Vai puhutaanko tässä vain siitä, että osalle lainasta pitäisi olla jokin vakuus. Eri lehtijutuissa kun puhutaan eri asioista.

En tiedä, miten yleistä on se, että lainaa saa (vähintään) 100% asunnon myyntihinnasta ilman mitään muuta rahoitusta/vakuutta. Jos sataprosenttisen asuntolainan saaminen on kovinkin yleistä ilman mitään vakuuksia ja tässä keskustelussa halutaan muutos siihen, niin sitten olen samaa mieltä. Olkoon se sitten valtiontakaus, henkilötakaus tai mitä sitten ikinä onkaan. Ainakin jos kysymys on isommista summista, "normaalikokoisista" asuntolainoista. (Joroisista saa kerrostalokaksion 34 000 eurolla, tuskin on kovin suuririskibisnes lainata siihen rahat pariskunnalle, jolla on 50 000 euron vuositulot.)

Keskustelun taustalla on huoli siitä, että suomalaiset velkaantuvat liikaa. Mutta eikö olisi järkevämpää rajoittaa ihmisten velanottoa suhteessa omiin/perheen tuloihin kuin suhteessa hankkimaansa asuntoon? Pienituloinen pariskunta 50 000 euron vuosituloilla selviää yhtä hyvin 100 000 euron lainasta ja 100 000 euron lainasta. Ensimmäinen laina oli otettu 98 000 euroa maksavaan asuntoon ja toinen 155 000 euroa maksavaan asuntoon. Tottakai jos yhtenä päivänä tulee seinä eteen ja pariskunta ei voikaan maksaa enää ikinä mitään, niin pankki saa omansa takaisin helpommin tuossa jälkimmäisessä tilanteessa. Ja onhan pariskunta enemmän velkaantuneempi tuossa ensimmäisessä tilanteessa, mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että pariskunta selviää lainoistaan ihan samalla tavalla.

Suomessa ihmiset haluavat asua omistusasunnoissa (tai omakotitaloissa). Jos pankki ei saisikaan antaa enää asuntolainoja kuin vaikka sen 80% asunnon hinnasta, niin loppuosa rahoitettaisiin sitten muun nimisillä lainoilla. Vaikka sitten kulutusluotoilla, korko alkaen vaikkapa 5%, sellaisia saa netistä ilmeisesti ihan noin vain ja toki pankit tarjoavat omiaan. Tai minkänimisellä lainalla tahansa, mutta korko on joka tapauksessa huonompi eikä sitä voi vähentää verotuksessa. Huonolla matikkapäällä varustetut asunnonhankkijat eivät välttämättä osaa laskea, mitä laina oikeasti maksaa (tästä syystä olen pitänyt typeränä vaatimusta merkitä pikavippimainoksiin todellinen vuosikorko, koska iso osa kadunmiehistä ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa). Ja sittenkö suomalaiset eivät olisi liiaksi velkaantuneita?