Hertta virittelee Uusi musta -blogissa keskustelua siitä, voiko ilman rahaa elää. Siis voihan sitä, mutta haluaako. Minä en haluaisi. Haluan pitää elämäni yksinkertaisempana. Laitamme säännöllisesti muutamille tahoille rahaa tililtä menemään enkä haluaisi luopua niistä asioista. Asuntolainan lyhennys pankille, yhtiövastike, sähkö, televisiolupa, vakuutukset. Nämä ovat nyt varmasti niitä tahoja, jotka eivät ota maksuksi vastaan sipuleita, perunoita tai itsetehtyjä kortteja. Apteekissa tarvitsee rahaa, ylioppilaskunnan vuosimaksu on maksettava euroilla eikä elokuvateatteriinkaan tai Rammsteinin keikalle niillä perunoilla pääse.
Meillä ei ole lehmää. Entä jos lähin maitokauppias ei halua vaihtaa maitoaan palstamme antimiin, mihinkään minun näperryksiini tai mihinkään minun tai mieheni taitoihin tai aikaan. Entä jos hän huolii vain kananmunia tai karatetunteja. Jos hänellä on jo kaikkea mitä haluaa noita kahta lukuunottamatta ja sattuu vaan olemaan niin jääräpää. Ja meillä ei niitä ole. Siitä vaan etsimään joku kanafarmari tai karateka, joka huolii maan mainiota hopeasipuleitamme vaihdossa. Ihanan yksinkertaista.
En ymmärrä, mikä hinku joillain on elää ilman rahaa. Mikä sen tarkoitus on? Ei raha tee elämästä monimutkaista tai ahdistavaa. Rahaan rakastuminen tekee. Liika raha tai rahattomuus voi tehdä. Liika kuluttaminen voi tehdä. Ylipäätään suhde rahaan voi tehdä. Mutta ei itse raha. Se helpottaa elämää maailmassa, jossa kaikki eivät ole itsenäisiä yrittäjiä. Raha säilyy paremmin kuin voi tai kapakala ja on kevyempää kantaa kuin oravannahat. Rahattomana eläminen on minusta vähän kuin "ei saa astua viivoille" -leikki. Se voi olla jonkun mielestä kivaa, sitä voi pitää haasteena, mutta ei siinä oikeastaan mitään järkeä ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.