lauantai 2. lokakuuta 2010

Maahanmuuttajat

Olen kovasti kiinnostunut maahanmuttokeskustelusta, tosin minusta keskustelu on välillä vähän kummallista. Jotkut väittävät, että maahanmuuttajat vievät heidän työpaikkansa ja naisensa ja niin edelleen. Maahanmuuttajat eivät ole kovin homogeeninen ryhmä. Ensin pitää tietää, keitä maahanmuuttajat ovat ennen kuin voi alkaa väittää heistä mitään.

Eli kävinpähän tilastokeskuksen sivuilta katsomassa, ketkä ovat muuttaneet maahamme viime vuonna. Heitä on yhteensä 26 699 kappaletta. (Maasta pois muuttaneita oli muutes reilut 12 000, pitäisikö keskustella vakavasti myös siitä asiasta?)

Kuka Suomeen muutti vuonna 2009? Suurin osa heistä on suomalaisia, reilut 8600 kappaletta, eli lähes kolmannes. Ihmisiä on muuttanut Suomeen mitä moninaisemmista maista. Muuttoja voidaan tarkastella joko niin, että mistä maasta ihmisiä muuttaa Suomeen (aasialainen voi muuttaa Suomeen Ruotsista, heitä tosiaan on 48 kappaletta) tai minkä maan kansalaisuus ihmisellä on. Ehkä ne kansalaisuudet kertovat eniten, tosin on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan asuneet maassa, jonka kansalaisuus heillä on tai kansalaisuus on voinut muuttua matkan varrella.

EU-maiden kansalaisia Suomeen muutti reilut 6400, eli melkein neljännes. Muiden Euroopan maiden kansalaisia muutti vajaa 3400 ihmistä, eli reilut 12 prosenttia maahanmuuttajista. Afrikkalaisia 1975 ja aasialaisia reilut 5000, prosentteina siis seitsemän ja 19. Amerikkojen ja Oseanian eri kansalaisia sekä tuntemattomia jotakin kymmeniä tai satoja kutakin.

Tähän hätään en viitsinyt enää etsiä tietoja, mitä nämä ihmiset ovat tulleet tekemään tai miksi he ovat tänne tulleet. Mutta onpahan edes vähän faktaa keskustelujen tueksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun ilahdutat minua viestilläsi. Pienikin merkintä tuo ison ilon.